Tämän miehen tuli nyt hankkia venhe ja antaa hänelle varoja lainaksi
Sironan pakoa varten.
Mitä kauvemmin hän ajatteli, sitä välttämättömämmältä hänestä näytti, että hän itse seuraisi Galliatarta hankkiakseen hänelle Aleksandriassa varman paikan.
Hän tiesi saavansa mielensä mukaan käyttää veljensä äärettömiä rikkauksia, joista toinen puoli olikin hänen, ja hän alkoi silloin, ensi kerran pitkästä ajasta, iloita rikkautensa tähden.
Pian hän oli kiintynyt ajattelemaan sen asunnon sisustamista, jonka hän aikoi tarjota tuolle kauniille naiselle.
Aluksi hän ajatteli yksinkertaista porvarillista asuntoa, mutta alkoi vähitellen ajatuksissaan kaunistaa Sironalle aiottuja huoneita kiiltävällä kullalla, valkoisella ja kirjavalla marmorilla, monivärisillä syrialaisilla lattiavaatteilla ja vieläpä pakanainkin turhamaisilla teoksilla: kuvapatsailla ja hekumallisella kylvyllä.
Yhä levottomammin hän astui kalliolta kalliolle ja useinkin hän jäi edestakaisin käydessään seisomaan luolan eteen, jossa Sirona oleskeli.
Kerran hän näki vilahdukselta hänen valkoisen pukunsa, ja sen loisto saatti hänet ajattelemaan, että ehkä olisi varomatonta viedä hänet tässä puvussa koristelemattomaan kalastajakylään.
Estääkseen Phoebiciota ja Polykarpoa pääsemästä hänen jäljilleen hänen täytyi hankkia hänelle koristamaton puku sekä huntu, verhoamaan hänen välkkyviä hiuksiaan ja valkeita kasvojaan, joidenka vertaista tuskin oli pääkaupungissakaan.
Amalekilainen, jolta Paavali jo kaksi kertaa oli ostanut vuohenmaitoa
Sironaa varten, asui mökissä, jonne Paavali pian saattoi ehtiä.
Hänellä oli vielä muutamia drakmoja, joilla hän helposti saattoi
hankkia paimenen vaimolta ja tyttäriltä sen minkä tarvitsi.
Vaikka taivas oli peittynyt utuhun, ja rasittavan kuuma etelätuuli alkoi puhaltaa, niin hän kumminkin heti lähti matkalle.