Myöhemmin asettui sekä itse Sinaille, että myöskin koko petraealaisen Arabian alalle, jonka kautta Juutalaisten sanotaan vaeltaneen muuttomatkallansa Moseksen johdolla, samanmielisiä erakoita, jotka nimittivät asettumispaikkojaan valitun kansan raamatussa mainittujen lepo-asemain mukaan; mutta vielä ei ollut mitään yhdyssidettä yksityisten parannuksentekijäin välillä, eikä mitään ohjesääntöä järjestämässä heidän elämäänsä, vielä oli heitä vain muutamia kymmeniä, vaikka heidän lukunsa piakkoin oli nouseva sadoiksi ja tuhansiksi.
Uhkaava vaara oli tulisella kiireellä koonnut nämät elämän ja maailman halveksijat, joiden ajatukset olivat kuolemaa kohti suunnatut.
Ainoastaan vanha Kosmas, joka vaimonsa kanssa oli vetäytynyt Sinaille ja hänen kuoltuaan asui yhdessä toisen erakon, Gelasion kanssa, oli nyt jäänyt luolaansa ja, kun asuinkumppani kehoitti häntä pakenemaan, sanonut olevansa tyytyväinen, milloin ja missä tahansa Herra hänet kutsuisi pois, ja että se oli Jumalan kädessä, oliko vanhuus vaiko nuolen-isku hänelle taivaan portin avaava.
Kokonaan toisin oli muiden erakoiden laita, jotka syöksyivät vartiotornin kapeasta ovesta sen sisäosaan, kunnes se tuli täpö täyteen; ja Paavalin, joka katsellen vaaraa silmästä silmään oli muuttunut aivan tyyneksi, täytyi estää erään uuden tulokkaan pääsemistä sisään, jotta taajaan sullottu, vapiseva joukko säilyisi vahingoista.
Ei mikään tarttuva tauti leviä niin nopeasti eläimestä eläimeen, ei mikään mädännys niin joutuisasti hedelmästä hedelmään, kuin pelko ihmissydämestä toiseen.
Ne, joita hätä kovimmilla ruoskan lyönneillä vainosi, olivat nopeimmin juosseet ja ensinnä saapuneet linnoitukseen.
Voivottaen ja valittaen he olivat ottaneet vastaan jälkeenpäin saapuvia, ja surkeaa oli nähdä, miten tuo tuskitteleva joukko, samassa kun se kovalla äänellä vakuutti tyytyvänsä Jumalan johtoon ja hurskaasti rukoili, samassa väänteli käsiään, ja miten kukin erikseen piti tuskallista huolta siitä, että saisi pelastuneet tavara-vähänsä salatuiksi ensinnäkin kumppaniensa moitteilta ja sitten lähestyvän vainolaisen saaliinhimolta.
Samalla kertaa, kuin Paavali, tulivat Sergius ja Jeremiaskin, joita hän jo tiellä oli rohkaissut. Nämät kolme miestä koettivat herättää luottamusta pelkureissa, ja kun Aleksandrialainen johdatti heidän mieleensä sitä, kuinka innokkaasti jokainen heistä muutamia viikkoja sitten oli ollut avullisena kallionmöhkäleitä ja kiviä vieritettäissä muurille ja jyrkänteen reunalle, jotta sitten voisivat syöstä ja heittää niitä päällekarkaavan vihollisen päälle, niin tuli monellekin selväksi, että heillä jo oli ansioita puolustustyön suhteen, ja että heidän tuli sitä jatkaakin.
Yhä useampia miehiä tuli tällöin alas tornista, ja kun Hermas, jota Mirjam seurasi, näkyi tulevan kantaen isäänsä selässään, ja Paavali kehoitti ympärillään seisovia kumppaneja rohkaisemaan mieltänsä, nähdessään tämmöisen miellyttävän kuvan lapsenrakkaudesta, niin uteliaisuus viekoitteli viimeisetkin torniin jääneet ulos.
Aleksandrialainen hyppäsi muurin ylitse, kävi Stephanoa vastaan, otti hänet huohottavan nuorukaisen hartioilta omillensa ja lähestyi kuormineen tornia. Mutta vanha sotilas kieltäytyi menemästä huoneen suojaan ja pyysi, että ystävä laskisi hänet muurin viereen.