Paavali oli ääneti kärsinyt piispan sanoja ja kohotti kätensä, niinkuin muutkin erakot, kun Agapito astui heidän keskellensä ja lausui lyhyen, voimakkaan rukouksen.
Amenen jälkeen piispa määräsi sotapäällikön tavoin kullekin, heikommille ja vanhimmillekin, paikan muurilla ja heittokivien takana ja huusi sitten kaikuvalla äänellä: "Näyttäkää tänäpänä, että te olette Korkeimman sotilaita!"
Ei kukaan vastustanut häntä, ja kun joka mies seisoi vartiopaikallansa, niin hän astui vuoren rinteelle ja katseli tarkoin taistelua, joka riehui hänen alapuolellansa.
Pharanilaiset vastustivat menestyksellä Blemmyiläisten hyökkäystä, sillä Phoebicio oli manippelineen syössyt esiin väijyksistä, sivulta käynyt hyökkäävien erämaan poikien kimppuun ja levittäen kuolemaa sekä häviötä hajoittanut heidät kahteen joukkoon. Hyvin varustetuilla Roomalaisilla näkyi olevan varsin vähä vastusta alastomista vihollisistaan, jotka käsikahakassa eivät voineet käyttää nuoliaan eivätkä peitsiään.
Mutta Blemmyiläiset olivat useissa otteluissa keisarin joukkojen kanssa oppineet käyttämään voimiansa, ja niin pian kuin he näkivät, ett'eivät voineet kestää vihollistensa hyökkäystä, niin heidän johtajansa huusivat omituisen räikeästi, heidän rivinsä hajosivat, ja he syöksyivät erilleen jokaiseen ilman suuntaan höyhenläjän lailla, johon tuuliaispää on tarttunut.
Agapito piti erämaan poikien hajaantumisen hurjana pakona, hengähti syvään ja kiitollisena ja kääntyi mennäksensä taistelukentälle lohduttamaan haavoitettuja uskonveljiänsä. Mutta hänellä oli itse linnoituksessa oleva tilaisuus tehdä hurskasta velvollisuuttaan, sillä hänen edessänsä seisoi paimentyttö, jonka hän jo tullessansa oli huomannut, ja joka sanoi kainostellen, mutta kumminkin nopeasti ja selvään: "Herra piispa, Hermaan isä, sairas Stephano, jolle minä olen vettä tuonut, käski pyytämään sinua tulemaan hänen luoksensa, sillä hänen haavansa on auennut ja hän luulee kuoleman olevan lähellä".
Agapito noudatti nopein askelin tätä kutsumusta ja tervehti sairasta, jonka haavat Paavali ja Sailainen Orion jo olivat sitoneet, semmoisella tuttavuudella, jota hän ei ensinkään osoittanut muille katumuksentekijöille.
Hän tunsi jo aikoja sitten Stephanon entisen nimen ja hänen entiset elämänvaiheensa, ja hänen toimestansa oli Hermaan täytynyt yhtyä Aleksandriaan lähetettyjen airuiden joukkoon, sillä Agapito oli sitä mieltä, ett'ei kukaan saanut paeta elämän taistelua, ennenkuin hän oli itse ottanut siihen osaa.
Stephano ojensi hänelle kätensä, piispa istui hänen viereensä ja viittasi hänen ympärillään seisovia jättämään heidät yksikseen ja kuunteli tarkoin sairaan hiljaisia sanoja.
Kun tämä vaikeni, niin Agapito sanoi: