"Olenko minä koira, koska minua tällä tavoin herätät?"
Nuorukainen punastui, osoitti pahoilla mielin lähdettä ja sanoi tuimasti:
"Sinun karjasi on taas sekoittanut veden; minun täytyy odottaa täällä, siksikuin se jälleen selkenee, että saatan sitä ammentaa".
"Päivä on pitkä", paimentyttö vastasi, ja pudotti noustessaan, ikäänkuin sattumalta toisen kiven veteen.
Nuorukaiselta ei jäänyt huomaamatta se riemuisesti välkähtävä silmäys, jonka tyttö sitä tehdessään oli luonut lähteen puoleen, ja vihaisena hän huusi:
"Hän on oikeassa! Sinä olet myrkyllinen käärme, helvetin daimoni".
Tyttö nousi nauraen ylös ja väänteli hänen edessään kasvojansa, ikäänkuin näyttääkseen olevansa todellakin kauhistava hirviö, ja hänen vilkas-eleisten, nuorekkaiden kasvojensa tavattoman teräväpiirteisyyden vuoksi se oli hänelle helppoa. Hän pääsikin täydelleen tarkoituksensa perille, sillä kauhistusta osoittavilla liikkeillä nuorukainen peräytyi, ojensi kätensä torjuen eteensä, lausui Jumalan nimen ja huusi, nähdessään tytön yhä vallattomammin nauravan:
"Pois, daimoni, pois luotani! Herran nimessä minä kysyn sinulta: kuka sinä olet?"
"Mirjam, kukas muu?" hän vastasi vallattomasti.
Hän oli odottanut toisenlaista vastausta. Tytön hilpeys suututti häntä, ja närkästyneenä hän huudahti: