Tällöin hän näki, että Sironan keveä puku valui alas hänen olkapäiltään ja että Hermas säikähtyen painoi kätensä sydämelleen.
Silloin hänet valtasi toinen tunne. Häntä halutti huutaa Sironalle ja varoittaa häntä.
Riitasisaretkin tarttuvat hengessä toistensa käsiin, kun puhtaan naisellisuuden vaaran-alainen pyhyys on suojeltavana.
Mirjam punehtui Sironan tähden, ja jo aukenivat hänen huulensa, kun vinttikoira rupesi haukkumaan ja keskustelu heidän välillänsä alkoi.
Ei sanaakaan siitä, mitä lausuttiin, jäänyt hänen tarkalta korvaltaan kuulematta, ja kun Hermas sanoi Sironalle, että hän oli yhtä hyvä kuin kauniskin, niin Mirjam tunsi päätänsä huimaavan.
Ylimmäinen myllynkivi, jolta puuttui tukea ja josta Mirjam koetti ottaa kiinni, menetti tasapainonsa, ja sen putoaminen oli häirinnyt heidän keskustelunsa ja saattanut Mirjamin, takaisin sairaan luokse.
Jo seisoi Mirjam ovella ja odotti Hennasta.
Kauvan, kauvan kesti hänen odottamisensa; vihdoinkin hän tuli Dorothea rouvan seurassa, ja Mirjam näki vaan sen, että Hermas jälleen loi pikaisen silmäyksen Sironan ikkunaan.
Vahingon-ilon hymy ilmaantui hänen huulilleen, sillä ikkuna oli tyhjä, ja kadonnut se kaunis kuva, jonka Hermas oli toivonut saavansa jälleen nähdä.
Sirona istui kangaspuillaan kadunpuoleisessa huoneessa, jonne lähenevä kavioin kapse oli hänet houkutellut.