Joutuisasti hän palasi huoneesen, katsoi vielä kerran sairasta lasta, kutsui sen äitiä, neuvoi hänelle, kuinka kääreet olivat laitettavat, teroitti hänen mieleensä, että hän huolellisesti ja täsmälleen noudattaisi Imhotepoksen määräyksiä, siksi kunnes hän itse tulee takaisin, suuteli hellästi Philoa otsalle, tunsi huulillaan, että pikku poika oli vähemmin kuuma aamulla, ja läksi ensiksikin omaan huoneesensa,
Siellä oli kaikki aivan samassa tilassa, johon hän yöllä oli jättänyt, ainoastaan kultaiset ruukut olivat poikessa.
Tämä kiihoitti Klean tuskaa, mutta hänen mieleensä ei se ajatus edes juolahtanutkaan, että Irene olisi ottanut kalliit astiat mukaansa myödäkseen ne ja elättääkseen itseään niitten hinnalla, sillä hänen sisarensa, sen hän tiesi, oli varomaton ja huikentelevainen, mutta mihinkään pahaan tekoon ei hän sentään ollut taipuvainen.
Mistä hän hakisi kadonnutta?
Serapion erakko, jonka puoleen hän ensiksi kääntyi, ei tiennyt mitään hänestä.
Serapiin alttarin luota, johon hän sitten lähti, hän löysi molemmat ruukut ja vei ne takaisin huoneesensa.
Kenties Irene oli mennyt vanhan Krateen luo ja kokonaan unhoittanut ajan kuluvan katsellessaan tämän työtä ja puhellessaan hänen kanssaan; mutta papillinen seppä, jota hän haki hänen työhuoneestaan, ei tiennyt mitään kadonneesta.
Hän olisi mielellään auttanut Kleaa lemmikkinsä hakemisessa, mutta Apishautojen uuden lukon piti puolipäiväksi joutua valmiiksi ja hänen pöhöttyneet jalkansa vaivasivat häntä.
Vanhuksen oven edessä Klea pysähtyi vaipuen mietteisiinsä ja hänen mieleensä juontui että Irene usein joutohetkinä oli kiivennyt temppelin kyyhkyslakkaan, sieltä katsoakseen kauvaksi ympärilleen, katsellakseen hautoavia lintuja, pistääkseen ruokaa niitten poikasten leveisin nokkiin ja seuratakseen silmillään lentoon pyrähteleviä parvia.
Savesta ja Niilin limasta tehdyt kyyhkyslakat olivat vilja-aitan päällä, joka liittyi temppeliä eteläpuolelta ympäröivään muuriin.