Muutamia viiloja, talttoja ja nauloja, sitten avain ja viimeksi terävä, suippea veitsi, jolla Krates oli leikannut syvennyksen puuhun lukkoa oveen sovittaessaan, putosi sepän helmaan. Muutamilla viilanvedoilla hän vielä paranteli Memphiin käsityöläiselle vietävää mallia ja sitten hän totisena maristen ja käännellen päätään sinne tänne sanoi:
"Sinun täytyy kumminkin vielä kerran seurata minua ovelle, sillä minä vaadin muilta tarkkaa työtä ja minun täytyy sen tähden olla ankara itseänikin kohtaan."
"Mutta minun pitäisi ennen hämärää päästä Memphiisen," Klea rukoili.
"Koko työ kestää ainoastaan muutaman silmänräpäyksen ja, jos sinä ojennat minulle kätesi, niin joutuu matka kahta nopeammin. Tässä ovat, viilat ja tässä on veitsi."
"Anna se minulle," Klea pyysi. "Tämä terä on terävä ja kirkas ja, kun minä sitä katselen, niin se ikään kuin pyytää minua ottamaan sitä mukaani. Luultavasti minä kuljen yöllä yksinäni erämaan halki."
"Ja," seppä keskeytti häntä, "heikkokin tulee voimakkaaksi, jos hänellä on ase. Ota vaan, lapseni, veitsi, mutta ole varovainen, ett'et vahingoita sillä itseäsi. Anna tartun käteesi ja nyt eteenpäin, mutt'ei kumminkaan niin joutuisasti."
Klea vei sepän sille ovelle, jota hän tarkoitti, katseli ihmetellen, miten varmasti salpa lensi esille, kun oven puoliskot suljettiin ja miten helposti avain sen jälleen työnsi pois, vei sitten Krateen takaisin sphinksin luo, jonka ääressä hän oli hänet tavannut, ja pitkitti kulkuaan mitä joutuisimmin askelin, sillä aurinko oli jo jotensakin alhaalla ja näyttipä melkein mahdottomalta ehtiä Memphiisen ennen sen mailleen menoa.
Erään ravintolan läheistössä, jossa sotamiehillä ja huonolla roistoväellä oli tapana vierailla, kohtasi häntä juopunut orja.
Pelotta hän astui tätä vastaan ja hänen sivuitseen, sillä hänen vyötäisillään oleva puukko, jonka kahvalle hän pani kätensä, rohkaisi hänen mieltään, ja hänestä tuntui niin, kuin hän sen kautta olisi saanut kolmannen käden, joka oli voimakkaampi ja peljättävämpi kuin hänen omansa.
Ravintolan edustalla majaili joukko sotamiehiä ja he joivat halusta
Kakemin viiniä, jota kasvoi libyalaisen vuoriston itärinteellä.