Kun hän kuuli rautasalpojen ratisten tunkeutuvan vaikeisiin sijoihinsa, niin hiljainen värähdys virtaili hänen lävitseen, ja vaikka huone, jossa hän oleskeli, ei ollut huonompi eikä pienempi, kuin hänen omansa ja sisarensa huone Serapiin temppelissä, niin hän oli kuitenkin huolestuneena, ja hänestä tuntui, kuin joku käsittämätön seikka estäisi häntä hengittämästä, kun hän itsekseen mietti sitä, että hän oli suljettuna, ja ett'ei hän vapaasti saanut käydä sisälle ja ulos.
Yhden ainoan valaistuun pihaan päin olevan ristikoilla varustetun ikkuna-aukon kautta heikko valo tunkeutui hänen vankihuoneesensa ja näytti hänelle pienen palmusauvoista tehdyn penkin, jolle hän istuutui, haluten lepoa, jonka puutteessa hän niin suuresti oli.
Jokainen vastenmielisyyden tunne katosi hänestä uuden virkistävän tunteen herätessä, ja jo alkoi hänen äsken kokemaansa kauheaan muistoon sekaantua iloisempia toiveita, ja kun liike vankihuoneen kohdalla alkoi käydä vilkkaammaksi ja sen ulkopuolelta kuului hevoisten töminää ja komentohuutoja.
Hän nousi penkiltä ja näki noin kahdenkymmenen ratsumiehen, joiden kultaisissa kypäreissä ja rautapaidoissa lamppujen valo välkkyi, tyhjentävän hänen edessään olevan lavean pihan ihmisistä. He ajoivat väkeä edestään, niinkuin liekit metsäriistaa palavalla kankaalla, tunkivat heidät toiseen pihaan, ja ajoivat heidät sieltä samalla tapaa kuin ensimäisestäkin. Ainakin kuuli Klea siellä kuten edellisessäkin pihassa kovasti huudettavan "Kuninkaan nimeä!"
Vihdoinkin ratsumiehet palasivat takaisin ja asettuivat kymmenittäin molempien pihaan vievien käytävien luo vartijoiksi.
Kleassakin tämä outo näytelmä herätti huomiota, ja kun muuan jalo ratsu, lyhdyn valon häikäisemänä pelästyi ja hypähti syrjään ja yhä karkasi pystyyn ja oli vähällä heittää ratsastajansa seljästään, ja kun tämä taas hillitsi sitä ja pakoitti sitä pysymään paikoillaan, niin makedonialainen sotilas muuttui hänen silmissään Publiukseksi, joka varmaankin taisi hillitä ratsua yhtä hyvin kuin tämä.
Tuskin henkivartiat olivat saaneet pihan ihmisistä täydelleen tyhjäksi kun eräs uusi seikka veti Klean huomion puoleensa.
Ensiksikin hän kuuli vankilansa viereisistä huoneista askeleita, sitten tunkeutui kirkkaita valonsäteitä ohuen seinän rakojen läpi, joka eroitti hänen olopaikkansa viereisestä huoneesta, sitten suljettiin hänen ikkunansa viereiset aukot raskailla luukuilla, sitten vedettiin penkkiä ja tuolia esille ja pantiin erilaisia esineitä pöydälle, mutta viimeinkin temmattiin viereisen huoneen ovi auki ja paiskattiin kiinni niin voimakkaasti, että hänenkin huonettaan sulkeva portti ja penkki, jonka viereen hän oli asettaunut, tärähtivät.
Samassa joku huusi syvällä, sointuisalla äänellä, huusi kovasti sydämen pohjasta nauraen.
"Tuo peili tänne; tuo, Euleus! Taivaan nimessä, minä en näytä vankilan ruokaa syöneeltä, mutta kyllä semmoiselta jonka suuri kallo ei ole hyviä neuvoja vailla, semmoiselta, joka ainoalla nyrkin iskulla musertaa kuoliaaksi vastustajansa ja joutuisasti kuluttaa kaiken saaliin, ennen hirteen joutumistaan ja nauttiakseen joka tuntina kokonaisen päivän nautinnot. Niin totta kuin olen Euergetes, oli minun enoni Antiochus oikeassa kun hän halusi oleskella kansan joukossa.