"Niin, ne ovat hyvin arvokkaita nämä opetukset, koska ne vapauttavat sen joka niitä seuraa, itsensä puolesta ajattelemasta. Sitä vartenhan Juutalaisten suuri Jumala onkin sanasta sanaan tavaillut näiden kirjoittajille kaiken, mitä näissä kirjoissaan niinkuin kyttyräselkäinen kirjurini, Philippus, lausuntoni mukaan kirjoittaa sen mitä tahdon muistoon panna. He pitävät jokaista jumalan kieltäjänä ja temppelin häväisijänä, joka vaan sanoo jotakin tuolle käärylle kirjoitettua vääräksi tahi ainoastaan inhimilliseksi. Platon aate-oppi ei suinkaan ole huono, ja kuitenkin on Aristoteles asettanut sen ankaran arvostelun alaiseksi ja koettanut kumota sitä. Minä kallistun enemmän Stagyritien mielipiteisin, sinä jalon athenalaisen, ja kuinka monesta suloisesta, opettavaisesta hetkestä tulee meidän kiittääkään tämän käsitteemme erilaisuuden synnyttämää väittelyä. Kuinka hauskalta kuuluu, kun Aleksandrian museumissa noitten ahkerien tuulenpieksäjien kesken platolaiset ja Aristoteleen puoltajat joutuvat niin kiivaasen tukkanuottaan, että he molemmin puolin kovin mielellään heittäisivät vaskipikareilla toinen toistaan kalloon, joll'eivät säälisi minun maksamaa viiniäni. Me etsimme totuutta, Juutalaiset taas luulevat että heillä se jo täydelleen on.
"Siinä luulossa ovat nekin heistä, jotka innokkaasti tutkivat meidän filosofimme teoksia, ja kuitenkin tämän kirjan kirjoittajat tuntevat ainoastaan esineitten todellisuuden, ja heidän jumalansa, joka yhtä vähän suvaitsee muita jumalia rinnallaan kuin käsityöläisvaimo toista vaimoa miehensä huoneessa, on muka luonut maailman tyhjästä, ainoastaan siihen tarkoitukseen, että häntä siinä kunnioitettaisiin ja peljättäisiin.
"Mitähän filosofillisesti sivistyneet Juutalaiset, jotka tuntivat Empedokleensa — ja minä myönnän, että niitä on Aleksandriassa useita, jopa taitavia ja erittäin teräväjärkisiä, — käsittävät tyhjästä luomisella? Eiköhän heitä arveluta, ajatellessaan sen lauselman totuutta, ettei siitä, jota entisestään ei ole olemassa ollut, saata tulla mitään, eikä mikään, joka kerran on olemassa ollut, saata kokonaan kadota. Johdonmukaista on ainakin se, että he antavat ihmisen elämän päättyä siihen olemattomuuteen, josta kaikki oleva on lähtenyt. Tämän kirjan mukaan eläminen ja kuoleminen ei liioin hyödyttäisi. Tähän olemattomuuteen kuoleman jälkeen minä kyllä ihmisenä saatan suostua, joka tiedän pitää arvossa unennäöistä vapaata unta täysin määrin nautittuani päivän iloja, ja joka mieluimmin heittäytyisin olemattomuuden autioon kuiluun, joll'en saisi pysyä Euergeteenä, — mutta filosoofina minä en koskaan, en milloinkaan saata siihen suostua!"
"Sinun täytyykin," kuningatar vastasi, "yksin-omaisesti mitata kaikkea henkesi mitalla, sillä jumaluus, joka on varustanut sinut runsailla luonnonlahjoilla, jättäen tuhansia ilman niittä, on sen tiedän jo ammoisista ajoista, tehnyt sinusta sen elimen kuuroksi ja sokeaksi, joka välittää uskonnollisia ja siveellisiä tunteita. Jos tämä elin sinussa saattaisi kuulla tahi nähdä, niin sinä yhtävähän kuin minäkään saattaisit päästä siitä vakuutuksesta, että nämä kirjat ovat täynnä syvää totisuutta ja että ne voimakkaasti valtaavat lukijan mielen.
"Ne sitovat noudattajansa tarkkoihin lakeihin, poistavat katkeruuden kärsimyksistä, opettaessaan, että ankara isä lähettää meille vaivoja, jotka milloin esitellään kasvatuskeinoina, milloin rankaistuksina ankaroiden ja tarkkaan määrättyjen käskyjen rikkomisesta. Heidän jumalansa asettaa omituisessa, järkähtämättömässä, mutta ankarassa viisaudessaan ne, jotka hänen käskyjään noudattavat huonolle kiviselle tielle, koetellakseen heidän voimiaan, ja antaakseen heidän viimeinkin saavuttaa sen ihanan tarkoitusperän, jonka he alusta alkaen ovat tunteneet."
"Kuinka oudolta nämä sanat kuuluvat kreikkalaisnaisen lausumina," Euergetes keskeytti sisartaan. "Sinä varmaankin puhut juutalaisten ylimmäisen papin pojan mukaan, joka lämpimästi ja taitavasti osaa puolustaa julmaa jumalataan."
"Minä luulin," Kleopatra vastasi, "että juuri sinua, jossa en tunne mitään heikkoa, tämän lujan, ylen voimallisen jumaluus-olennon piti miellyttämän. Kun äskettäin juutalaisten sotamiesten översti Dositheos, joka on oppinut mies, koetti minun puolisolleni kuvata suurta, ainoata jumalaa, johon hänen kansansa niin järkähtämättömästi luottaa, silloin minusta meidän kauniit, iloiset jumalamme melkein näyttivät olevan hauskoja rakastuneita keikaria ja iloisia naisia ankaran, voimakkaan miehen rinnalla, joka voisi niellä heidät kaikki, jos vaan tahtoisi, niinkuin Kronus omat lapsensa."
"Siinä se juuri onkin," Euergetes huusi, "mikä minua tässä harha-opissa etenkin harmittaa. Se hävittää suruttoman elinhalun, ja joka kerran, kun olen lukenut Hebrealaisten kirjaa, juontuu mieleeni kaikki se, mitä en ollenkaan mielelläni ajattele. Ikään kuin kiusallinen velkoja se muistuttaa jokaisesta tehdystä rikoksesta, mutta minä puolestani rakastan iloa ja vihaan ikävää varoittajaa. Ja oletkohan sinäkin, ihanimpani, elämäsi paraassa kukoistuksessa…"
"Mutta minä ihmettelen kaikkea suurta", Kleopatra keskeytti hänet, "ja eikö sinusta tunnu rohkealta ja ihanalta, että tuo suurenmoinen aate: on ainoastaan yksi voima, joka panee maailman liikkeesen ja täyttää sen, jota Egyptiläiset huolellisesti peittävät ja salaavat, jota Niilin papit uskaltavat kertoa ainoastaan suosituilleen niistä, jotka ovat päässeet heidän vanhojen mysteerioittensa osallisuuteen ja jonka helleniläiset filosoofit tosin pelotta lausuivat, mutta jota ei vielä mikään helleni ole saattanut kansan uskontoon, että se aate on Juutalaisten pyhässä kirjassa vapaasti ja julkisesti lausuttu? Joll'ei Hebrealaiskansa olisi sinulle niin vastenmielinen ja jos sinä, niin kuin minun puolisoni ja minä, olisit ahkerasti tutkistellut heitä koskevia seikkoja ja heidän uskoaan, niin sinä olisit kohtuullisempi heitä ja heidän kirjojaan kohtaan ja tuota suurta, luovaa ja ylläpitävää henkeä, heidän jumalaansa —"
"Sinä sekoitat tämän kateellisen kovin vastenmielisen ja pahasisuisen, maailman tyrannin Aristoteleen yleisen hengen kanssa," Euergetes lausui. "Synneiksi, pelkiksi synneiksi, hän nimittää enimmän siitä, joka helposti taivuttaa puolelleen, ja jonka sinä ja minä ja kaikki viisaat Kreikkalaiset tarvitsemme elämämme nautintoihin. Ja kuitenkin! Jos minun veljeni asuisi Aleksandriassa, niin tämän jumalan viisaillen palvelijoille varmaankin onnistuisi taivuttaa hänet tämän suuren koulumestarin palvelijaksi, joka rankaisee kasvatuksen puutteessa olevia sikiöitään tulella ja tuskalla."