Tämmöinen tulinen ankara kielto sen miehen suusta lähteneenä, jota hän kunnioitti oli Kleopatralle aivan uutta, eikä hän siitä pahastunut, sillä nyt hän saattoi uskoa ja uskoikin mielellään, että Publius ei ollenkaan välittänyt siveästä Hebestä, että Euleus panetteli vihollistaan, ja että Zoë, joka äsken oli palannut turhalta temppelimatkaltaan, oli erehtynyt kertoessaan Roomalaisen olevan Irenen rakastajan, ja että hän varmaankin jo aivan varhain aamulla oli ilmaissut itse tytölle tahi Serapeumin papistolle, mitä hänen suhteensa oli tekeillä. Tämän jalon nuorukaisen povessa ei viekkautta piillyt, siinä ei saattanut piillä! Ja hän, joka tavallisesti ei tahtonut kuulla sanaakaan ympäristönsä suusta, kysymättä, mitä sillä tarkoitettiin, kuinka paljon petosta ja teeskentelyä siinä oli, hän uskoi Roomalaista, ja iloitsi tästä uskostaan niin suuresti, että hän iloisesti ja herttaisesti vaati Publiusta antamaan itselleen erakon pyyntökirjoitusta luettavaksi.
Roomalainen ojensi hänelle heti kääryn ja sanoi, että, koska siinä oli niin paljon surullista, josta hän halusi ottaa selkoa, hän katsoi velvollisuudekseen valmistaa hänelle jos kohta pientäkin iloa.
Samalla hän ojensi hänelle kiveen leikatut kuvat ja Kleopatra iloitsi tästä pienestä taideteoksesta niin rajattomasti, kuin hän ei olisikaan ollut rikas kuningatar, jolla oli kauniimmin leikatut kivet koko maailmassa, vaan tyttö, jolle lahjoitetaan ensimmäinen kauan ikävöity kultakoriste.
"Oivallista, ihanaa!" hän huusi yhä uudelleen. "Ja päälle päätteeksi ne ovat katoamattomia muistoja sinusta, armaani, ja Egyptissä käynnistäsi. Vaikka koristettaisiin sitä kuinka kalleilla kivillä tahansa, niin itse timantitkin näyttäisivät minusta arvottomilta tämän lahjasi rinnalla. Ennen kuin luenkaan anomuskirjoituksesi, on tuomioni jo lausuttu eunukista ja hänen onnettomasta uhristaan. Mutta kuitenkin aion lukea käärön ja vieläpä tarkkaankin, sillä minun puolisoni pitää Euleusta hyödyllisenä ja melkein välttämättömänä välikappaleena, ja onpa tärkeätä että tuomiolla ja armahduksella on lujat perustansa. Minä uskon Philotas paran viattomuutta, mutta vaikka hän olisi tehnyt tuhansia murhia, niin minä tämän lahjan saatuani sittenkin toimittaisin hänet vapaaksi."
Nämä sanat loukkasivat Roomalaista ja se, mitä Kleopatra oli häntä miellyttääkseen lausunut, oli hänen mielestään paremmin sopinut kavalalle virkamiehelle kuin kuningattarelle.
Aika kävi hänelle pitkäksi Kleopatran luona, joka hänen kylmäkiskoisuudestaan huolimatta yhä kiihkeämmin toi ilmi lämpöisiä tunteitaan, ja mitä enemmän hän puhui ja kertoi, sitä äänettömämmäksi Publius kävi.
Helpommin hän hengitti kun tämän puoliso vihdoin tuli Kleopatraa ja häntä itseään päivälliselle noutamaan.
Aterioidessa Philometor lupasi ottaa ajaakseen Philotaan ja tämän puolison asiaa, jotka molemmat hän tunsi ja joiden kohtalo häntä suretti; kuitenkin hän pyysi puolisoaan ja Roomalaista vetämään Euleus eunukkia oikeuteen, vasta Euergeteen Memphiistä lähdettyä, sillä hän ei vielä saattanut olla ilman tätä veljensä täällä olon aikana, jonka kautta monia vaikeuksia lisääntyi, ja jos hän arvosteli Publiusta itsensä mukaan, niin hän pani suurempaa arvoa siihen, että viattomat autettiin oikeuksiinsa ja vapautettiin kurjuudesta, jonka todellisen suuruuden hän aivan vasta oli oppinut tuntemaan opettajansa Agatharchideen kautta, kuin että se, joka oli liian halpa hänen vihansa esineeksi, ja joka ei missään tapauksessa voinut välttää rangaistustaan, juuri tänään tahi huomenna joutuisi tuomarinsa eteen.
Publiuksen oli onnistunut poistua kuninkaallisen pariskunnan seurasta, ennen kuin se Asklepiodorin kirjoitus oli saapunut palatsiin, jossa Serapiin papit ilmaisivat väärää luuloaan, että Irene muka olisi kuninkaan käskystä temppelistä ryöstetty.
Kun hän vakuutti, että hänen vielä tänään täytyi tärkeistä asioista kirjoittaa Roomaan, ei itse Kleopatrakaan uskaltanut väitellä vastaan; ja kun Philometor sitten oli kahden kesken puolisonsa kanssa, ei hän, jonka suosio helposti oli voitettavissa, keksinyt sanoja kyllin ylistelläkseen nuoren miehen oivallisia ominaisuuksia, sillä niistä hän tulevaisuudessa luuli Roomassa lähtevän suurta hyötyä asioilleen, ja tämän suopeista mielipiteistä, hänen jälleen tuli, ja sen hän ilolla myönsi, kiittää puolisonsa vastustamatonta viisautta ja suloisuutta.