"Sano vain," Roomalainen häntä keskeytti, "aivan mielelläni tahtoisin sinua auttaa."
"Ei nyt," Serapion hiljaa vastasi, "vaan tule joskus toiste, kun sinulla on aikaa, tietysti ilman tämänpäiväisiä kumppaleitasi, ainakin ilman Euleusta, joka on ilkein konna, minkä milloinkaan olen tavannut. Ehkä voin jo tänään lausua sinulle, ett'ei pyyntöni koske minua itseäni, sillä mitä minä tarvitsisin, vaan ruukunkantajattarien onnea, jotka molemmat jo olet nähnyt, ja jotka tarvitsevat turvaa."
"Vanhemman heistä, Klean tähden," Publius avosydämisesti vastasi, "tulin tänne, enkä sinun. Hänen käynnissään ja silmissään on jotakin, joka muita ehkä pitää etäällä, vaan joka minua vetää hänen puoleensa. Miten tämä ylevä olento on joutunut teidän temppeliinne?"
"Kun toiste tulet tänne," erakko vastasi, "niin kerron sinulle sisarusten vaiheet ja sen, mistä heidän on Euleusta kiittäminen. Mene nyt ja ole vakuutettu että näitä tyttöjä täällä hyvin suojellaan. Tämän sanon etenkin Kreikkalaisen tähden, joka on liukas hulivili, enkä sinun, sillä kun kerran olet saava tietää, keitä tytöt ovat, niin olet mielelläsikin auttava minua heidän hyödykseen."
"Sen teen nyt jo aivan mielelläni," Publius lausui, jätti erakon hyvästi ja huusi Euleukselle: "Tämä oli suloinen aamu!"
"Se olisi ollut minulle vieläkin suloisempi," eunukki vastasi, "jos olisit antanut minun enemmän nauttia sinun seuraasi."
"Minä olen niinmuodoin ollut kauvemmin poissa kuin on kohtuullista,"
Roomalainen vastasi.
"Sinä menettelet teikäläisten tavan mukaan," toinen vastasi, kumartaen syvään, "jotka antavat itseään kuninkaittenkin odottaa esihuoneissaan."
"Mutta eihän sinulla ole ruunua," Publius vastasi, "ja kyllähän vanha hovimies, jos kukaan, ymmärtää olla kärsivällinen…"
"Kun se tapahtuu kuninkaan käskystä," Euleus hänet keskeytti, "niin harmaapäinen hovimies on ääneti, vaikkapa vain nuorukaistenkin tekee mieli häntä pilkata."