Mutta hän ei ollut vielä ehtinyt ovelle, kun Euleus kalman kalpeana hyökkäsi huoneesen ja huusi hallitsijalleen:
"Murhamiehet ovat meidät pettäneet! Corneliolainen elää ja tahtoo tunkeutua sinun luoksesi."
Käsi, jossa kuningas piti asettaan vaipui alas ja liikkumatonna hän hetken katseli ilmaan, mutta jo heti hän tointui ja huusi äänellä, joka täytti huoneen niin kuin jyrisevä ukkonen:
"Kuka on uskaltanut kieltää minun ystävätäni Publius Cornelius Scipiota tulemasta minun luokseni? Jää tänne, Euleus, sinä sen roisto sen konna! Ensimmäinen kanne, jolle minä molempien Egyptien kuninkaana avaan korvani, on oleva se, minkä tämä mies, sinun vihollisesi ja minun ystäväni, aikoo tehdä sinua vastaan. — Terve tulleeksi, terve tulleeksi syntymäpäivilleni, jalo ystävä!"
Nämä viime sanat olivat Publiukselle lausutut, joka puettuna jalosukuisen Roomalaisen valkoiseen kauniisti poimuilevaan toogaan ylevän rauhallisesti astui huoneesen.
Hänellä oli sinetillä suljettu kirjekääry oikeassa kädessään eikä näyttänyt, kunnioittavaisesti kumartaessaan Kleopatralle, huomaavankaan kuninkaan hänelle ojennettuja käsiä.
Euergetes ei olisi, vaikka henkensä olisi menettänyt, toista kertaa tervehtinyt, kun Corneliolainen oli ylenkatsonut hänen ensi tervehdystään.
Sentähden hän kuninkaallisen arvokkaasti pani kädet ristiin rinnalle ja sanoi:
"Olen pahoillani, että kaikista onnentoivotuksista, joita minulle tänään lausutaan, viimeiseksi saan vastaan ottaa sinun."
"Sitten olet muuttanut mieltäsi," Publius vastasi ja oikaisi solakkaa vartaloaan, joka oli kuningasta korkeampi. "Kuuliaita välikappaleita sinulta ei puutu ja tänä yönä sinä olet koettanut toimittaa niin, että vasta varjojen maailmassa saisit ottaa vastaan onnentoivotukseni."