Hänen poskensa hehkuivat silloin ja hänen silmänsä loistivat, sillä kuta enemmän hän sai yksinänsä puhua, sitä enemmän hän luuli miellyttävänsä Publiusta, joka ei suinkaan ollut puhelias ja joka vain harvoin häntä keskeytti, liittäen silloin, kun niin sopi, jonkun imartelevan sanan hänen puheesensa, sillä hän mietti sitä neuvoa, jonka erakko oli hänelle antanut, ja toivoi voittavansa Kleopatran puolelleen.
Eunukki, vaikka hänellä olikin tarkka kuulo, ymmärsi kuitenkin sangen vähän Kleopatran kuiskutuksista, sillä kuningas Euergeteen ääni kaikui kovaa yli muitten puheen, mutta Euleus osasi ajatuksellaan pian yhdistää nuot katkonaiset lauseet tahi ainakin oivaltaa kuningattaren puheen luonteen.
Kleopatra halveksi viiniä, mutta hän osasi juomingeissa juopua omista sanoistansa, ja nyt, juuri kun hänen veljensä ja Aristarkhos innokkaimmin väittelivät, hän kohotti maljaansa, kosketti sitä huulillansa ja ojensi sen sitten Publiukselle, ottaen itse samalla hänen pikarinsa.
Nuori Roomalainen ymmärsi, mitä tämä pikainen teko tarkoitti.
Samoin hänenkin kotimaassaan Amorin kohtaama nainen vaihtoi rakastettunsa kanssa maljaa tahi omenaa, jota hän oli purrut valkoisilla hampaillaan.
Publiuksen läpi virtasi kylmä väristys, niinkuin matkustajan, joka huoletonna astelee tietänsä, katsellen kuuta sekä tähtiä, ja sitten äkkiä huomaa kuilun, joka hänen jalkojensa juuressa ammottaa syvänä ja mustana. Salaman tavoin hänen mieleensä juohtui hänen äitinsä sekä tämän varoitukset karttamaan Egyptin naisten viekkaita juonia ja erittäinkin sitä vaimoa, joka nyt ei ensinkään kuninkaallisesti katsellut hänen sieluhunsa, vaan päinvastoin arasti ja himokkaasti; mielellään hän olisi luonut silmänsä maahan ja jättänyt maljan koskettamatta, mutta Kleopatran silmät olivat kuten pauloilla ja siteillä vanginneet hänen silmänsä, ja tuo urhoollisen kansan pelottomin poika piti maljan hylkäämisen mahdottomana, uhkarohkeana tekona.
Ja miten hän olisi voinutkaan palkita suurinta suosion osoitusta loukkauksella, jota ei yksikään vaimo, saatikka sitten Kleopatra, olisi voinut antaa anteeksi.
Niin, monenkin elämän-onni on ijäksi hävinnyt, moni synti on senkautta tullut tehdyksi, että naisen osoittama suosio on miehelle kunnialahja, joka miellyttää häntä, vaikkapa se tulee semmoisen käsistä, jota hän ei rakasta, ja josta hän ei pidä väliä; imartelu on sydämen avain, ja jos tämä on puoleksi avoinna, niin ei milloinkaan ole puuttuva sisälle pyrkijän ääntä joka sanoo: "Sinä loukkaisit poiskäskemällä."
Sellaisia olivat ne mietteet, jotka äkkiä välähtivät nuoren Roomalaisen mieleen, kun hän tarttui kuningattaren maljaan ja kosketti sitä huulillaan samalle kohtaa, johon kuningattaren huulet olivat sattuneet.
Kun hän sitten pitkin siemauksin tyhjensi maljaa, niin suuri vastenmielisyys valtasi hänet äkkiä hänen vastassaan olevaa puheliasta, ylellisesti koristeltua, lietoa naista kohtaan, joka hänen tahtomattansakin väkisin hänelle osoitti mieltymystänsä, ja äkkiä ruukunkantajatar raukan kuva ilmaantui selvänä hänen sieluunsa, ja hän näki, miten Klea, ylpeänä ja kylmänä välttäen hänen silmäyksiään, asteli paljoa kuninkaallisempana, kuin hänen vieressänsä istuva, diademilla kaunistettu valtiatar milloinkaan oli käynyt.