"Sinä olet suuri mies, Euleus, ja minä ymmärrän sinua palkita; mutta tunnetko sinä ne pedot, joita tarvitsemme, ja osaavatko he menetellä niin, ett'ei kukaan rohkenisi herättää epäluulon varjoakaan siitä, että ne haavat, joita heidän hampaansa ja kyntensä repivät, eivät ole väkipuukkojen, koukkujen eikä keihään kärkien jättämiä?"
"Ole huoletta," Euleus vastasi, "nämät peto-eläimet ovat jo olleet käytännössä täällä Memphiissä ja ovat kuninkaan palveluksessa…"
"Kas vaan lempeätä veljeäni!" Euergetes nauroi. "Kehuuhan hän, ett'ei hän ole tappanut ketään paitse taistelussa, ja nyt…"
"Philometorilla on myöskin puoliso," eunukki puuttui kuninkaan puheesen, ja Euergetes huudahti:
"Niin, niitä naisia, mitä kaikkea niiltä saakaan oppia!"
Sitten hän jatkoi hiljaa:
"Milloin voivat petosi käydä työhön käsiksi?"
"Aurinko on jo noussut. Siksi kun se laskee, luulen saavani valmistukseni valmiiksi, mutta noin puoliyön aikaan luulen saavani toimen tehdyksi. Me kehoitamme Roomalaista pistäymään kultansa luona, viekoittelemme hänet Serapiin temppeliin ja hänen palatessansa erämaan kautta…"
"Niin silloin!" kuningas huusi, pisti kädellään, ikäänkuin hänellä olisi siinä ollut väkipuukko, omaan rintaansa ja lisäsi sitten uhkaavalla äänellä: "Mutta niitten miesten pitää olla väkeviä kuin jalopeurat ja varovaisia kuin kissat. Jos rahaa tarvitset, niin käänny Komanuksen puoleen; tai ota pikemmin tämä kukkaro.
"Onko siinä kylliksi? Sitten on minun vielä kysyminen sinulta, onko itselläsi syytä vihata Roomalaista?"