Varhaisten temppelissä kävijäin edellä kulki voimakas mies, pitkä sauva oikeassa kädessään, ja puhui kahdelle perässä tulevalle herralle viran-omaisten oppaitten tapaan, jotka kertoilevat siten, kuin he lukisivat kuuntelijoilleen jostakin näkymättömästä kirjasta, ja joita kukaan ei häiritse kyselemällä, koska he kuitenkaan tuskin tietävät enemmän, kuin mitä he itse kertovat.
Hänen kaikkea muuta kuin tarkkaavaisina olevista kuuntelijoistaan toinen oli pukeutunut pitkään kirjavaan poimuiseen viittaan, joka oli runsaasti kaunistettu kultaisilla vitjoilla ja renkailla, jota vastoin toisen yllä oli, paitse lyhyttä ihokasta, vain valkeasta villakankaasta tehty roomalainen tooga vasemman olan yli heitettynä.
Hänen vanhahko, komeasti puettu seuralaisensa oli lihavakasvoinen, parraton, ohut- ja harmaatukkainen mies.
Irene katseli kätköstään ihaillen ja kummastellen jälkimmäistä, miehistä, mutta vain sitä varten, jotta hän, kylliksi katseltuaan sitä kangasta ja niitä koristuksia, joita miehellä oli, silmäilisi hänen rinnallaan käyvän nuorukaisen solakkaa vartaloa.
"Niinkuin kokki Hui'n villakoira ja nuori leijona," hän itsekseen mumisi tarkastellessaan toisen velttoa kulkua ja toisen vakaita jänteviä askeleita. Sen ohessa hän tunsi suuresti haluavansa osoitella vanhempaa miestä, mutta uhkamielinen taipumus sammui pian, sillä tuskin opas oli kertonut Roomalaiselle, että hurskasten miesten kammiot olivat täällä, että he Serapiille vihittyinä palvelivat jumalaa vapa-ehtoisessa vankeudessaan, että he ottivat ravintonsa vastaan ikkunasta — ja hän näytti sauvallaan sitä — kun yht'äkkiä luukku, johon opas oli sauvallaan koskettanut, lensi niin nopeasti ja voimakkaasti auki, kuin jokin tuulen puuska olisi siihen tarttunut ja paiskannut sen seinää vastaan. Yhtä väleen pistäytyi ikkunasta esiin julmistunut, leijonan harjan tapaisen, harmaan tukan ympäröimä ihmispää ja huusi syvällä, kovalla äänellä koputtajalle:
"Jos minun luukkuni olisi sinun selkänahkasi, sinä hävytön roisto, niin siinä tapauksessa pitkä keppisi olisi sattunut oikeaan paikkaan. Taikka jospa tämän kieleni asemasta olisi kalikka suussani, niin silloin sitä liikuttelisin, kunnes se väsyisi kuten puhujan kieli, joka kolme tuntia on puinut kuivia olkiaan kansalle. Tuskin on aurinko noussut, kun tuo senkin herkkuvatsa päästää joukon uteliaita renttuja luoksemme! Herätä nyt tästä lähin meidät unesta keskellä yötä ja heittele kiviä meidän lahonneille puuluukuillemme. Viime tervehdykseni on vaikuttanut sinuun kolmeksi viikoksi; se, jonka tänään annan sinulle, vaikuttaa toivoakseni pitemmäksi aikaa. Kuulkaa minua, te herrat! Samoin kuin korpit lentelevät sotajoukkojen jäljessä, ahmiakseen kaatuneitten ruumiita, samoin tuokin kuljeskelee vieraitten kanssa tyhjentääkseen heidän taskujansa. Ja sinä, joka sanot itseäsi tulkiksi, vaan joka kreikkaa opetellessasi unhotit senkin vähän egyptiä, kuin ennen osasit, kuule nyt tämä: jos tahdot opastaa vieraita, niin vie heidät sphinksien luo ja anna heidän Ptah'n temppelissä tiedustella Apiilta heidän tulevaisuuttaan tahi vie heidät Aleksandriaan kuninkaan metsästyspuistoon tahi Kanopon kapakkoihin, vaan älä tänne meidän luoksemme, sillä me emme ole mitään fasaania emmekä huilunsoittajattaria tai muita ihmeellisiä eläimiä, joiden pitäisi esiytyä ihmisten töllisteltäviksi. Teidän, herrat, pitää hankkiman itsellenne parempi opas, kuin tuo kielikontti, joka tuossa edessänne helistelee kurjia kilusiaan. Mitä teihin itseenne tulee, niin tahdon teitä vaan huomauttaa eräästä asiasta: uteliaat silmät ovat kuin kantapäillä kuljeskelevat vieraat, joita viisas isäntä välttää sulkemalla heiltä oven."
Taas Irene pelästyi ja hiipi lähemmäksi sitä pylvästä, jonka takana hän oli piilossa, sillä luukku, jota erakko oli vetänyt sen syrjään kiinnitetystä nauhasta, lensi rämähtäen kiinni ja peitti hänet vieraitten nähtävistä; mutta vain silmänräpäykseksi, sillä lahonneet saranat, joilla se oli kiinnitetty, ei kestänytkään voimakasta tempausta, vaan vaipui vaipumistaan maata kohti.
Kiivas vanhus ojensi vilkkaasti kätensä tarttuakseen siihen ja nostaakseen sen jälleen ylös, mutta se oli liian raskas ja hänen yrityksensä olisi tuskin onnistunutkaan, joll'ei roomalaistapaan pukeutunut nuorukainen olisi tullut hänelle avuksi sekä kädellään ja olallaan kohottanut ylös putoavan luukun keveästi ja ilman ponnistuksitta, ikäänkuin se ei olisikaan ollut tehty lujista lankuista, vaan punottu pienistä pajun vitsoista.
"Vielä vähän korkeammalle," erakko huusi auttajalleen. "Pankaamme se kapealle syrjälleen! Niin! Työnnä sitä vielä vähän! Siinä se kurja möhkäle oli ja siinä se olkoon. Jos yölepakot tulevat ensi yönä minua tervehtimään, niin olen ajatteleva teitä ja tervehtivä niitä teidän puolestanne!"
"Sinä teet paraiten, jos säästät itseltäsi sen vaivan," nuori mies sanoi kylmästi ja ylhäisesti. "Minä lähetän luoksesi salvumiehen, joka panee luukun kiinni; me pyydämme myöskin sinulta anteeksi, sillä me olemme olleet syynä siihen vahinkoon, joka on sinua kohdannut."