"No Landry, pyysit minua eilen illalla ensimäiseen tanssiin, toivon ettet lupaustasi peruuta."
Landry sävähti tulipunaiseksi, ja nähdessään että Madelonkin punastui harmista ja hämmästyksestä, rohkasi hän mielensä.
"Mahdollista kyllä että lupasin tanssia kanssasi, Sirkka; mutta minä olen sitä ennen pyytänyt toisenkin, ja sinun vuorosi on vasta sen jälkeen."
"Eipä niinkään, Landry", sanoi Fadette varmalla äänellä; "nyt muistisi pettää. Et ole luvannut kenellekään ennen minua, sillä lupaus, jonka täyttämistä nyt vaadin, on jo viime vuonna annettu ja sinä sen vaan uudistit eilen illalla. Jos Madelonin tekee mieli tänään tanssia kanssasi, niin on tuolla kaksoisveljesi, joka on aivan sinun näköisesi ja jonka hän voi ottaa sinun sijastasi. Toinen on yhtä hyvä kuin toinenkin!"
"Sirkka on oikeassa", vastasi Madelon ylpeästi, ottaen Sylvinetiä kädestä. "Kun teillä on niin vanha lupaus, niin se on täytettävä. Minä tanssin yhtä mielelläni veljenne kanssa."
"Niin niin, onhan se saman tekevä", sanoi Sylvinet mitään pahaa aavistamatta. "Tanssitaan kaikki neljä."
Heidän täytyi tyytyä tähän, ollakseen huomiota herättämättä, ja Sirkka alkoi tanssia niin varmasti ja notkeasti, että tuskin milloinkaan oli mitään burreeta paremmalla tahdilla ja vauhdilla suoritettu. Jos hän olisi ollut sievä ja kauniisti puettu, olisi häntä katsellut oikein huvikseen, sillä hän tanssi aivan erinomaisesti ja kaikki nuo muut, kaunottaret, toivoivat sydämestään omistavansa hänen keveytensä ja notkeutensa; mutta Sirkka-raukka oli niin huonosti puettu, että hän näytti kymmenen kertaa tavallistakin rumemmalta. Landry, joka ei uskaltanut katsoa Madeloniin — niin pahoillaan ja nöyrtynyt hän oli hänen tähtensä — katseli tanssitoveriaan ja ajatteli että tyttö oli tänään vielä rumempi kuin tavallisissa arkirepaleissaan; sillä tyttönen oli koettanut koristautua sieväksi, mutta oli siten vain tehnyt itsensä naurettavan näköiseksi.
Hänen myssynsä oli vanhuuttaan aivan keltainen ja sensijaan, että se olisi ollut pieni ja takaapäin ylöstaivutettu seudun viimeisen kuosin mukaan, oli sen kummallakin sivulla kaksi suurta, leveää korvalappua ja takana riippui muuan osa aina kaulaan asti, niin että hän muistutti isoäitiään ja hänen päänsä näytti hennon kepin päässä keikkuvalta suurelta nauriilta. Hänen puolivillainen hameensa oli ainakin kahta kämmenleveyttä liian lyhyt, ja kun hän oli sinä vuonna paljon kasvanut, pistivät hänen laihat, auringon paahtamat käsivartensa hihoista kuin kaksi hämähäkinjalkaa. Hänellä oli sentään punainen esiliina, ja siitä hän oli kovin ylpeä, mutta se oli äidin peruja eikä hän ollut huomannut irrottaa siitä rintatilkkua, jommoista eivät nuoret tytöt olleet käyttäneet enää kymmeneen vuoteen. Tyttöraukka ei suinkaan ollut turhamielinen, eipä tarpeeksikaan; hän eli kuin mikähän poika, ajattelematta lainkaan ulkoasuaan ja haluten vain leikkiä ja nauraa. Siksi hän näyttikin pyhäkoristeihinsa pukeutuneelta vanhalta mummolta ja häntä ylenkatsottiin huonon pukunsa tähden, joka ei ollut niin kehno köyhyyden, vaan yksinomaan isoäidin ahneuden ja tyttärentyttären kauneudenaistin puutteen vuoksi.
XV.
Sylvinet oudoksui että hänen kaksoisveljensä oli lyöttäytynyt Fadetten seuraan, josta hän puolestaan piti vielä vähemmin kuin Landry. Landry ei tiennyt mitenkä hänen piti selittää tätä seikkaa, hän olisi tahtonut vajota vaikka maan alle. Madelon oli hyvin tyytymätön, ja huolimatta siitä että pikku Fadette pakotti heidät karkeloimaan, olivat heidän kasvonsa niin happaman näköiset kuin olisivat kulkeneet hautajaissaatossa.