Mutta Fadette ei ollut sielläkään, ja Landry kuunteli koko messun häntä näkemättä; vasta rukousten aikana, kun hän vielä kerran katseli kappelissa rukoilevaa tyttöä, näki hän hänen nostavan päätään ja tunsi hänet Sirkaksi, mutta tyttö oli aivan eri näköinen ja toisin puettu kuin ennen. Ne olivat tosin hänen entiset halvat vaatteensa, hänen puolivillainen hameensa, hänen punainen esiliinansa ja hänen liinainen, pitsitön myssynsä, mutta hän oli ne pessyt ja muutellut niiden kuosia viikon varrella. Hänen hameensa oli pitempi, peittäen paremmin sukat, jotka nyt olivat moitteettoman valkoiset, samoinkuin myssy, joka oli muodostettu uudenaikaiseksi ja lepäsi oikein sirosti hänen mustilla, sileäksi kammatuilla hiuksillaan; kaulahuivikin oli uusi, ja sen kaunis vaaleankeltainen väri sopi mainiosti hänen ruskeaan ihoonsa. Hän oli myöskin jatkanut leninginuumaansa, ja sensijaan että ennen oli muistuttanut vaatteisiinsa puettua seivästä, oli hän nyt vartaloltaan siro ja hoikka kuin päiväkorento. Sitäpaitsi hän oli, ties millä kukkas- tai kasvikeitoksella, pessyt viimeisenä kahdeksana päivänä kasvojaan ja käsiään, joten hänen kalpeat kasvonsa ja pienet sievät kätensä olivat niin valkoiset ja hienot kuin tuomenkukat keväällä.
Kun Landry näki hänet noin muuttuneena, putosi rukouskirja hänen kädestään, ja sen synnyttämän hälinän johdosta kääntyi pikku Fadette kokonaan ympäri ja katsoi häneen, samassa kun nuorukainen katsoi tyttöön. Fadette punastui hiukan, ei enempää kuin metsäruusu, mutta se teki hänet miltei kauniiksi, sitä enemmän kun hänen mustat silmänsä, joita ei kukaan ollut koskaan moittinut, säteilivät niin, että hän näytti kuin kirkastuneelta. Landry ajatteli: "Noita hän on lopultakin! Hän on tahtonut tulla kauniiksi, niin ruma kun olikin, ja nyt hän on kaunis; onhan se ihme!" Hän aivan pelästyi, mutta se ei estänyt häntä tuntemasta niin palavaa halua lähestyä tyttöä ja puhua hänen kanssaan, että hänen sydämensä löi levottomasti aina messun loppuun saakka.
Mutta Fadette ei enää katsonut häneen vaan sensijaan että olisi jäänyt entiseen tapaansa rasavillien kanssa mekastamaan, meni hän nyt heti rukouksen jälkeen pois niin hiljaa, että tuskin ennätettiin nähdä kuinka edukseen hän oli muuttunut. Landry ei uskaltanut häntä seurata niin kauvan kun Sylvinet piti häntä silmällä, mutta tunnin kuluttua hänen onnistui puikahtaa tiehensä, ja nyt hän sydämensä ohjaamana löysi pikku Fadetten, joka kaitsi lampaitaan pienessä rotkossa, jota nimitetään Santarminrotkoksi, koska siellä ennenmuinoin cosselaiset olivat surmanneet erään kuninkaallisen santarmin siihen aikaan, kun ihmisraukkoja tahdottiin pakottaa maksamaan suuria veroja ja tekemään raskaita päivätöitä yli laissa määrättyjen, vaikka nekin olivat jo kyllin ankarat.
XXIII.
Kun se oli sunnuntaipäivä, paimensi pikku Fadette lampaitaan ilman että olisi samalla neulonut tai ommellut. Hän kulutti aikaansa eräällä pikku huvilla, jota meidänpuolen lapset toisinaan harjottavat suurella vakavuudella. Hän haki neliapilaita, jotka ovat niin harvinaisia ja jotka tuottavat löytäjälleen onnea. "Oletko löytänyt, Fanchon?" sanoi Landry tullessaan hänen luokseen.
"Montakin", vastasi tyttö, "mutta ne eivät tuota mitään onnea, vaikka niin sanotaan; minulla on jo kolme neliapilasta rukouskirjassani, mutta niistä ei ole mitään hyötyä."
Landry istuutui hänen viereensä, ikäänkuin jutellakseen. Mutta hän tunsi itsensä äkkiä paljoa ujommaksi kuin milloinkaan Madelonin seurassa, ja vaikka hänellä mielestään oli niin paljo tytölle sanomista, ei hän keksinyt ainoatakaan sopivaa sanaa.
Pikku Fadettekin kävi hämilleen, sillä vaikkei Landry sanonut mitään, niin hän kuitenkin katsoi häneen niin kummallisesti. Lopulta tyttö kysyi miksi Landry häneen niin katsoi.
"Ehkä katsot sentähden", jatkoi tyttö, "että olen korjannut myssyni. Olen seurannut neuvoasi ja olen ajatellut että minun, näyttääkseni samallaiselta kuin muut, ensi aluksi täytyisi pukeutua muiden tavoin. Mutta nyt en uskallakkaan näyttäytyä, sillä pelkään heidän taasenkin minua moittivan ja sanovan että olen tahtonut tehdä itseni miellyttävämmäksi, kuitenkaan siinä onnistumatta."
"Sanokoot mitä tahansa", sanoi Landry, "mutta minä en ymmärrä mitä oikein olet tehnytkään tullaksesi kauniiksi; sillä kauniiksi sinä nyt olet tullut, se täytyy sokeankin huomata."