"Sitte minä pistin täyden pullon koriini, kun ajattelin, että te ja pikku poikanne saattaisitte sitä tarvita tiellä, ja tässä se on."
"Sinä olet viisain tyttö, kuin minä olen koskaan tavannut. Ja kuitenkin, lapsi parka, itkit ravintolasta lähtiessä! Vaan se ei estänyt sinua ajattelemasta muita enemmän kuin itseäsi. Pikku Marie, ken sinut nai, hän ei ole tyhmä."
"Niinpä luulen ja toivon, sillä enpä minä huolisikaan tyhmästä. Kas niin, syökää nyt lintujanne, ne ovat paraiksi paistuneet, ja leivän sijasta saatte tyytyä pähkinöihin."
"Mistä ihmeestä sinä olet niitäkin saanut?"
"Ei se ole mikään ihme! Koko matkan minä poimiskelin niitä puiden oksista ohi ratsastaessa, niin että minulla oli taskut täynnä."
"Ja ovatko nekin paistetut?"
"Niinkö tyhmä ja ajattelematon minä olisin ollut, että olisin jättänyt panematta ne tuleen heti, kuin tuli tehtiin? Niinhän aina tehdään ulkona paimenessa."
"No niin, pikku Marie, nyt syömme illallista yhdessä! Sinun maljasi! ja olkoon sinulla onnea saada hyvä mies, ihan sellainen, kuin itse toivot! Millainen hänen pitäisi olla, kerropas se minulle!"
"Se ei ole helppo asia, Germain; minä en ole sitä vielä koskaan ajatellut."
"Mitä, etkö koskaan!" ihmetteli Germain, aljettuaan syödä oikein hyvällä halulla, mutta leikaten aina paraimmat palat ja tarjoten niitä seurakumppanilleen, joka itsenäisesti pysyi niihin koskematta ja söi ainoastaan muutamia pähkinöitä. "Sanopas, pikku Marie", jatkoi Germain, huomattuaan, että tyttö ei aikonut vastata, "etkö vielä ole ollenkaan ajatellut naimisiin menoa? Johan se ikä on sinulla."