"Hyvänen aika, minähän pelotan sinua!" sanoi Germain, "sinä katsot minuun, kuin olisin minä Ormeauxin herra. Älähän nyt pelkää minua, se tekisi minulle niin hyvää. Minä en puhu sinulle mitään pahaa enkä suutele sinua vastoin tahtoasi, ja jos tahdot, että lähden tieheni, niin viittaa vain ovea. Pitääkö minun välttämättä lähteä, että sinä lakkaisit vapisemasta?"
Marie ojensi hänelle kätensä päätänsä kääntämättä ja sanaakaan sanomatta.
"Minä käsitän", sanoi Germain, "sinä surkuttelet minua, sillä sinä olet hyväsydäminen; sinä olet pahoillasi, että teet minut onnettomaksi, mutta et kuitenkaan voi huolia minusta."
"Miksi puhutte niin, Germain?" vastasi pikku Marie viimein. "Tahdotteko saada minut itkemään?"
"Pikku tyttö parka, sinulla on hyvä sydän, sen kyllä tiedän; mutta sinä et rakasta minua, sinä kätket minulta kasvosi, kun pelkäät näyttää tyytymättömyyttäsi ja vastenmielisyyttäsi. Ja minä, enhän minä uskalla ottaa sinua edes kädestäkään. Metsässä kun poikani nukkui ja sinä myöskin, olin vähällä suudella sinua ihan varovaisesti. Mutta ennen olisin kuollut, kuin pyytänyt sinulta siihen lupaa, ja minä kärsin sinä yönä kuin paistettaissa vienolla tulella. Siitä hetkestä asti olen minä nähnyt sinusta unta joka yö, ja miten minä olen suudellut sinua, Marie! Mutta sinä olet koko ajan nukkunut unia näkemättä. Tiedätkös, mitä minä nyt ajattelen? Jos sinä kääntäisit kasvosi ja katsoisit minuun sellaisilla silmillä kuin minun ja toisit kasvosi lähemmäksi, niin luulenpa, että minä kuolisin ilosta. Ja sinä ajattelet, että jos mitään sellaista tapahtuisi minulle, sinä kuolisit harmista ja häpeästä."
Germain puhui kuin unissaan, kuulematta itse, mitä sanoi. Pikku Marie vapisi vielä, mutta Germain ei sitä enää nähnyt, koska hän itse vapisi vielä kovemmin. Äkisti kääntyi Marie, hän itki ja katsoi vähän nuhtelevasti. Germain parka luuli sitä armoniskuksi ja odottamatta tuomiotansa nousi lähtemään, mutta tyttö pidätti häntä syleillen molemmin käsin ja piilottaen päänsä hänen syliinsä sekä sanoen itkunsa seasta:
"Voi Germain! Ettekö sitte ole käsittäneet, että minä rakastan teitä?"
Germain olisi ehkä kadottanut järkensä, ell'ei hänen poikansa olisi juuri silloin tullut tupaan häntä etsimään, ratsastaen keppihevosella, seljässä pikku sisar, joka suomi ratsuansa pajuvesalla. Germain nosti pojan käsivarrelleen, laski hänet kihlattunsa syliin ja sanoi:
"Useampia kuin yhden olet sinä tehnyt onnelliseksi sillä, että minua rakastat."