Minä olen maininnut tätä paikkaa siitä syystä, että se on melkein peräti tuntematon. Berry'n kertomukset puhuvat siitä vaan sivumennen, arvellen sitä kelttiläiseksi muistopatsaaksi, kuitenkin se kivennäis-tiedollisessa, historiallisessa ja kasvi-opillisessa suhteessa on varsinkin tärkeä-arvoinen.
Muutama vuosi takaperin nähtiin vielä puolen peninkulman matkassa siitä "haltijain luola", jonka läheisen kentän omistaja määräsi tukittavaksi, luultavasti sillä tapaa varjellaksensa itseään noiden haltijain pahasta vaikutuksesta.. Näkyi selvästi, että tämä rotko oli hakattu kallioon ihmis-asunnoksi, jossa oli kaksi suojaa, joita eroitti jonkuntapainen väliseinä. Talonpojat luulivat siellä olevaa ympyriäistä paterota uuniksi, jossa nämä erokkaat muka olivat leipiänsä kypsentäneet. Kuitenkaan tämä erakko-maja ei liene ollut kristittyjen ihmisten asuntopaikkana. Sillä siinä tapauksessa jumalisuutta harrastavat ihmiset epäilemättä olisivat omineet tämän paikan, toimittaaksensa sinne pyhiinvaelluksia ja ainakin ne olisivat sinne pystyttäneet jonkun ristin-kuvan. Vaan tämä ei tullut kysymykseenkään; se oli kirottu seutu, jota jokainen karttoi, eikä orjantappurapensasten läpitse käynyt yhtään polkua. Talonpojat kertovat, että täällä muinoin asuneet haltijat olivat olleet villi-naisia, jotka valkoisille naaras-susille olivat syöttäneet lapsia.
Minkä vuoksi gallialaisten naispappien muinaisaikainen maine on muutamissa seuduissa kammottu ja toisissa siunattu? Tietty on, että ennen Roomalaisten valloittamista, jopa sen jälkeenkin, on löytynyt moniaita erinkaltaisia uskontoja, joista toinen perättäin on ahdistanut toisen. Sen voipi varmaan päättää että missä näin nais-pappeja pidetään suojelevaisina henkinä, siellä on myös uskonto ollut jalompi; vaan jossa niitä pidetään ainoastaan raatelevaisina petoina, siellä uskonto tietysti on ollut julmempaa lajia.
Les-martes-nimisiä haltijoita on sekä mies- että naispuolia. Lähellä Saint-Benoit de Sault'ia olevilla kallioilla joista Pontefeuille-niminen virta koskena syöksee, saapi molempia lajia nähdä, ja ne ovat yhtä kauheita, kumpaseen sukupuoleen ne sitte kuulunnevatkin. Mieshaltijoilla on vieläkin toimena pystytellä läheisillä kummuilla siellä täällä makaavia druidi-kiviä. Naishaltijat juoksevat kantapäähän liehuvin hiuksin ja maahan riippuvin vatsoin ajaen niitä työmiehiä takaa, jotka ovat kieltäneet auttamasta niitä niiden salaperäisissä melskeissä. Ne pieksevät ja rääkkäävät heitä, kunnes saavat heidät keskipäivällä jättämään kyntämisensä sikseen.
Erästä sangen ihanaa, kummallisten kallioitten keskellä olevaa vedenputousta kutsutaan "Haltijattarein pesäksi." Kun vesi on matalalla, voipi nähdä niiden keittiöön kuuluvia kivi-astioita. Niiden miehet pystyttävät pöydän, s.o. druidikiven perustukselle. Itse ne tyhmämäisiä ja kummallisia kuin ovat, kokevat sytyttää valkeaa koskeen saattaakseen kivipataansa kiehumaan. Vihoissansa huonosti menestyneestä yrityksestään, huutavat ja kiroilevat ne niin, että metsä kaikuu ja kalliot kajahtelevat. Eikö tämä tarina liene syntynyt jostakusta muinoin hävinneestä uskonnosta, joka turhaan on yrittänyt päästä uuteen eloon.
Fromental-nimisellä tasangolla ei ole mitään jälellä noista kuvauksellisista taruista. Ainoastaan siinä osassa, jonka kallioissa on sekä kalkki- että harmaa-kiveä, muutamat yksinäiset kivi-möhkäleet peloittavat myöhistyneitä kulkijoita. Nämä kivet näyttävät elävän ja irvistelevät enemmän tai vähemmän uhkaavaisesti sen mukaan kun ohitse kulkevaisten uteliaat silmäillykset suuremmassa tahi vähemmässä määrässä niitä suututtavat. Sanotaan, että ne mielellään puhuisivat, jos taitaisivat, ja että hyvin oppineet iso-tietäjät voivat pakoittaa niitä "hyvää ehtoota" sanomaan. Mutta ne ovat niin itsepäisiä ja typerä-järkisiä, ett'ei niitä koskaan ole voitu saada sen enempää oppimaan. Joskus saattaa kulkea ohitse näkemättä niitä, ja silloin sanotaan, etteivät ne enään olekaan paikoillansa. Ne ovat muka menneet jaloittelemaan ja silloinpa joutuisasti on pakeneminen siltä tieltä, jota niiden tulee palata päästäkseen tavalliselle paikallensa. Sitä ei ole kerrottu, käyvätkö ne juomassa jostakusta läheisyydessä olevasta virrasta, samoin kuin Bretagne'n kivet. Se ainakin on varma, että ne ovat sekä häijyt että tyhmät, sillä väliin ne eksyvät olo-paikastaan ja samat ihmiset, jotka ehtoolla ovat nähneet niiden kuivalla kankaalla kumossa makaavan, ovat seuraavana päivänä samaan aikaan nähneet niiden seisovan pystyssä jollakulla kylvö-vainiolla, jossa ne tekevät suurta vahinkoa ja vallattomasti särkevät aidat. Paras on olla sitä pellon omistajalle ilmoittamatta, sillä se olisi mahdoton asia saada näitä tavattomia kiviä paikoiltaan, vaikka panisi kymmeniä paria härkiä niitä kiskomaan ja paitse sitä, niiden voisi pian pöllähtää päähän musertaa hänet kuoliaaksi. Muutoin niiden onkin pakko palata entiselle paikalleen; jos eivät muistamattomuudessaan heti sinne osaa, niin ne saavat kyllä kovan rangaistuksen: niiden täytyy väliin koko vuosi vaeltaa maita mantereita, mikä kovasti niitä rasittaa, eivätkä saa levätä muuta kuin pystyältänsä, kunnes ovat löytäneet olo-paikkansa, johonka niillä on lupa laskea maata.
Olemme joskus nähneet noita kiviä, joita kutsutaan loihtukiviksi eli pii-kiviksi. Ne ovat tavallisia reikäisiä kalkki-kiviä, joita lukemattomat, epämukaiset lävet muodostavat jättiläis-haamujen näköisiksi. Kun maanteitten tarkastajat saavat ne käsiinsä, niin he heti lyövät ne rikki, eivätkä ne parempaa ansaitsekaan.
Tuo on meille mieleen, vaikk'eivät kivi-raukat koskaan ole tehneet meille mitään pahaa. Kuitenkin meille on kerrottu, että jos jättää ne särkemättä, niin ne tien ohesta, johon niitä on siirretty, yönaikana muuttavat poikkipäin tielle, saattaakseen hevosia ja rattaita kaatumaan.
Tarinan opetus on tämä: Älköön ajomies panko maata eikä nukkuko rattaillansa.
Mitä teihin, viisaat oppineet, tulee, jotka kysytte minkätähden tuo iso kivi seisoo tuon aidan vieressä tai tuon ojan partaalla, tietäkää mitä se merkitsee, jos teille salaperäisellä tavalla vastataan: ei se siinä aina tule seisomaan! ja älkää sitä lystiksenne katselko: se voisi suuttua teihin ja taitaisi tapahtua, että seuraavana päivänä tapaisitte sen puutarhassanne keskellä meluuni-lavojanne tahi kukkais-penkereitänne.