Tämmöinen eläin, jota mainitaan eri nimillä, niinkuin valkoseksi koiraksi, perkeleen lehmäksi, vaaleaksi eläimeksi j.n.e., on ammoisista ajoista kulkenut ympäri maaseuduilla, tunkeutuen sisään ihmis-asuntoihinkin — tietämätöntä on missä tarkoituksessa — vaikka kyllä on koetettu saada sitä karkoitetuksi, niin pian kun sen ilmautuminen johonkuhun paikkakuntaan on tullut tiedoksi.
Mitä keskimaakunnissamme isosta eläimestä kerrotaan, sopii erittäin hyvin sen kanssa yhteen, mitä pohjan maakunnissa valkoisesta koirasta puhutaan. Useimmiten se on sekä naaras-koiran että hehvon muotoinen. Lapset ja naiset, joilla on vireämpi mieli-kuvitus, ovat muka nähneet sen sarvet ja tuliset silmät ja arvelleet sen itsessään yhdistävän eri-eläinten muotoja, vaan tasaluontoiset ja teräväjärkiset ihmiset ovat pitäneet sitä vintti-koirana ja niin monta semmoista on ollut sitä näkemässä, että yksi syy lienee pitää heidän ajatustansa luotettavimpana.
Kaikista muinasista taika-luuloista on tämä vähiten haihtunut. Siitä kun iso-eläin viimein meidän tienoillamme ilmautui, ei ole kuin viisi kuusi vuotta, ja tietämätöntä on, tuleeko se vieläkin näkyviin.
Lapsena ollessani menin minä usein suvi-iltoina käyden erääsen äitini omistamaan karjataloon, joka sijaitsi takamaalla puolen peninkulman matkassa meiltä. Tämä karjatalo oli kauvan aikaa ollut kummallisten noituuksien ja ihme-näkyjen näytelmä-paikkana. Muistostani ei koskaan katoa muuan ilta, jona raju-ilma aina yöhön saakka, se on kello yhdeksän ja kymmenen väliin, oli estänyt veljeäni ja minua kotiin palaumasta.
Minä olin noin kymmenen ja veljeni viidentoista vuotias sekä hyvinkin pelkäämätön olevinaan. Mitä taas minuun tuli, niin täytyy minun suoraan tunnustaa, että minä kovinkin pelkäsin. Eläin oli, näet sen, edellisenä iltana nähty karjatalon ympäristössä, niin sanottiin, ja epäilemättä se jälleen tulisi näkyviin, heti kun päivä loppuisi.
Minä vieläkin näen edessäni valmistelut taisteluun: miehet jotka varustihe rautasilla heinä-hangoilla ja kangeilla; karjatalon isäntä, joka takka-valkean ääressä latasi yks-piippuista pyssyänsä siunatuilla kuulilla; hänen vanha äitinsä, joka likoitteli lapsia huoneen perässä olevien suurien, keltasilla peitoilla varustettujen sänkyjen väliin ja itse piikoineen ja miniöineen lankesi polvilleen rukoilemaan maalatun vaski-piirroksen eteen, joka oli, en enään muista, minkä Ranskan kenraalin kuva, jota täällä luultiin pyhimykseksi, sillä tämän aikuiset kulku-kauppiaat myivät mitä kuvia tahansa talonpoikaisen kansan rukoiltavaksi.
Sitten sekä ovet että ikkunat suljettiin ja pönkittiin; ja lapsukaiset kun huusivat, niin niitä toruttiin ja uhattiin heittää ulos ell'eivät vaikenisi. Piti muka kuunnella koska eläin lähentyisi. Pihalla olevat koirat ulvoivat ja härät navetassa ammuivat. Tosiaankin, koirat jo haukkuivat ja kielastelivat kaikkia näitä hankkeita nähdessään. Eläimet ymmärtävät varsinkin hyvin kodin asukasten mielenliikutuksia ja tunteita; hämmästyneestä äänestä ja huolellisesta katsannosta tajuavat ne jo syyn tuohon talossa tapahtuvaan harvinaiseen hommaan.
Karja-talon asukkaat vakuuttivat, että eläimet yhdestä vuodesta toiseen aivan hyvin muistivat edellisten vuotten ihme-näköä ja että niillä oli vainunlainen tieto siitä pahasta, minkä tuo eläin voisi niille tehdä. Sentähden ne eivät myöskään hyökänneet sen päälle, eikä niitä koskaan saatu sitä takaa ajamaan. Se taas puolestansa ei milloin purrut. Mutta sen henkäys tai vaikutusvoima saattoi ne menehtymään, eikä se milloinkaan käynyt talossa ilman ett'ei sen jälkeen ilmestynyt kuoleman tapauksia karja-laumassa.
Tästäpä näkyy siis, että ihmiset tämän eläimen suhteen olivat ihan vaaratta, koska se ei milloinkaan käy kenenkään kimppuun, vaan pakenee kiireimmän kautta heti, kuu sitä vähäsenkin ruvetaan hätyyttämään. Mutta kaikki, mikä ilmautuu jollakulla kummituksen kaltaisella tavalla, liikuttaa suuremmassa määrässä talonpoikaisen kansan ynnä lasten mieltä, kuin todellinen ja nähtävä vaara. Nälkääntyneen susiparven päällekarkaus ei todellakaan olisi meitä niin peljättänyt, kuin tuon kummituksen odotettu tulo.
Kuitenkin olin minä pahoillani ja tunsin itseni ikäänkuin petetyksi, kun pedon sijasta meidän opettajamme, jota veljeni ja minun poissa-oloni oli yön ja raju-ilman tähden huolestuttanut, tuli meitä hakemaan ilman mitään muuta asetta kuin sadetakki. Hän teki paljon pilkkaa valkosesta pedosta ynnä taistelun hankkeista. Nauraen vei hän meidät muassansa ja, voi kuitenkin! meillä ei enää ollut pelkoa eikä toivoa saada nähdä tuota mainiota eläintä, jonka olemusta me yhden tunnin verran olimme uskoneet.