— Ihmis-susi on noiduttu susi, eivätkä suden-lumoojat enää ole tuommoisia velho-joukkojen päälliköitä, jotka muuttuivat susiksi lapsia nielläksensä; vaan he ovat viisaita, salamietteisiä ihmisiä, vanhoja puitten-hakkaajia, viekkaita metsänvartioita taikka semmoisia, jotka ovat keksineet salaisen keinon todellisten susien lumoamiseen, kesyttämiseen ja johtamiseen. Ainakin he ovat tehneet ne itsellensä alamaisiksi ja voivat johtaa niitä mielensä mukaan.
Minä tunnen useita henkilöitä, jotka ovat kertoneet uuden kuun syntyessä nähneensä Valkosen Ristin tienhaarassa Soupison ukon, jonka liikanimi oli Démonnet, astuvan aivan yksistään pitkin askelein ja neljättäkymmentä sutta jälessään.
Kaksi miestä, jotka itse ovat asian minulle kertoneet, näki muuanna yönä Chateauroux-nimisessä metsässä suuren joukon susia kulkevan puitten alla. Miehet pelästyivät ja kiipesivät puuhun, josta näkivät, miten pedot lähestyivät erään puunhakkaajan mökkiä ja asettuivat oven eteen, jossa ne rupesivat hirveästi ulisemaan. Puunhakkaaja tuli ulos ja astui niiden keskelle, puhutellen niitä oudolla kielellä, jonka jälkeen ne lähtivät pois, tekemättä hänelle mitään pahaa.
Tuo on talonpoikain kertoma juttu. Mutta kaksi rikasta herrasmiestä, jotka olivat saaneet hyvän kasvatuksen ja olivat sangen älykkäitä ja käytännöllisiä miehiä, on valallansa minulle kertonut, että he asuntonsa lähellä olevassa isossa metsässä, jossa he usein kävivät metsästämässä, olivat nähneet vanhan metsän-vartijan, jonka he hyvin tunsivat, seisahtuvan tien-ristiin ja rupeavan siinä kummallisella tavalla koikehtimaan.
Silloin menivät he piiloon pitääksensä häntä silmällä ja eipäs aikaakaan, niin näkivät he kolmekymmentä sutta tulevan juosten, joista yksi tavattoman iso loikki suoraa tietä lumoojan luo hänelle liehakoitsemaan. Tämä vihelsi, kuten koirille ainakin, ja kävi niiden edellä syvään metsään. Tuon kummallisen tapauksen näkijät eivät uskaltaneet häntä seurata, vaan palasivat pelästyneinä ja ihmetellen kotiansa.
Tämän kaiken he kertoivat minulle niin todenperäisellä tavalla, ett'en tiedä mitä siitä ajattelisin. Minä olen maalla kasvanut ja olen niin kauvan uskonut kaikenmoisia kummituksia — joita tosin en ole itse nähnyt, vaikka olen kuullut muiden minun läheisyydessäni niitä nähneen — jotta minä en vielä nytkään osaisi sanoa missä todellisuus päättyy ja missä mielenkuvitus alkaa.
Tiedän kyllä, että petoja saadaan kesytetyiksi. Mutta onko mahdollista kesyttää vapaudessakin eläviä petoja? Ovatko nuo henkilöt, jotka yllämainitun tapauksen minulle kertoivat, nähneet yhtä aikaa samaa unta, taikka oliko tuo luultu velho huviksensa kesyttänyt kolmekymmentä sutta? Sen minun täytyy vaan varmaan uskoa, että he molemmat olivat nähneet tuon tapauksen, jonka totuuden he vakavasti takasivat.
Morvan'issa ovat viulunvinguttajat suden lumoojia. He eivät voi oppia soitantoa, ell'eivät lupaa itseään pirun omaksi ja usein heidän mestarinsa pieksee heitä ja lyö heidän soittimensa rikki heidän selkäänsä, jos eivät häntä tottele. Tämän maakunnan sudetkin, näet sen, ovat perkeleen alamaisia, eivätkä siis olekaan oikeita susia. Taru ihmissusista on paremmin säilynyt täällä kuin Berryssä.
Noire'n laaksossa olivat säkkipillin ja lyyran soittajat velhoja vielä viisikymmentä vuotta takaperin. Nyt he ovat päässeet tästä pahasta maineestansa; mutta vieläkin kerrotaan soittajasta, joka oli niin taidokas ja eli niin jumalisesti, että pitäjän kirkkoherra antoi hänen soittaa kirkossakin rippi-leivän ylentämisessä. Hän osasi tietysti kirkollis-soitantoa, koska se kuului sen aikuisten soittajien musiikilliseen kasvatukseen, vaikka kirkkoherrat ani-harvoin vaan salleivat heidän sitä tehdä, heidän salaisten kujeidensa tähden, jotka niinkuin sanottiin eivät olleet kristillisintä laatua.
Saint-Août'n kuuluisa Julien, oli kuitenkin tästä kiellosta eroitettu ja hänen soitantoansa messun-aikana kaikki ihmiset ihmetellen kuuntelivat, niin että seurakuntalaiset hänestä ylpeilivät.