Julien näytti katuvan ja lupasi pysyä alallansa.
— Siinä teet oikein, vastasi kirkkoherra. Tyydy siihen taitoon, mikä sinulla on, äläkä pyri siihen tieteesen, josta opitaan kankaan susia johtamaan.
Tämä tapahtui lauvantaina. Seuraavana päivänä oli pidettävä suuri kirkollis-juhla, jossa Julien lupasi soittaa, niinkuin hänen tapansa oli.
Mutta aamulla lukkari tuli kirkkoherralle ilmoittamaan, että Julien oli yöllä tullut hänen vastaansa kankaalla soittaen epä-kristillisellä tavalla ja kuljettaen perässänsä yli kolme sataa sutta, jotka lukkarin lähestyessä olivat paenneet.
Kirkkoherra käsketti Julien'in vieläkin tykönsä ja tutkisteli häntä. Mutta Julien ei antanut muuta selitystä kuin että lukkari kai oli ollut juovuspäissä.
Ja koska lukkari todellakin oli viinaan taipuvainen, niin kirkkoherra ei sen enempää ottanut hänen kannettaan korviinsa, vaan alotti jumalanpalveluksen.
Kun rippileipä oli ylennettävä, niin Julien rupesi soittamaan kirkollis-nuottiansa, mutta vaikka hänellä kenties oli hyvä aikomus tehdä sitä oikealla tavalla, niin hän ei ensinkään saanut nuottiin kiinni, vaan soitti ainoastaan tuota tuulen opettamaa perkeleen laulua.
Tämä häiritsi kirkkoherraa ja ennenkuin hän rupesi rippi-leipää siunaamaan, polkaisi hän kolme kertaa jalkaansa laattiaan, saadaksensa tuota ilkeätä valitus-virttä vaikenemaan; mutta koska se ei auttanut, niin hän ajatteli, että Jumala kyllä itse parhaiten voi ylläpitää kunniansa ja ylentäen rippi-leivän lausui hän siunaussanat.
Samassa räjähti säkki-pilli Julien'in käsissä, tehden semmoisen jyrinän, että olisi luullut pirun siitä lähteneen, ja hän sai niin kelpo kolhauksen maksaansa, että hän pyörtyi ja kaatui kirkon lattialle.
Hän kannettiin kotiinsa ja sairastui kovaan tautiin. Mutta Jumalan armosta ja kirkkoherran neuvoista hän jälleen parani. Tämä kehoitti häntä luopumaan pahoista kujeistansa ja Julien tunnusti soittaneensa susille kankaalla.