Ja sanomatta muuta hän antoi sijoittaa kaikki pukunsa erääsen huoneesen, vei hänet sinne ja sanoi: Katsopas, Kristitty, onko näiden vaatteiden joukossa mitään, jonka olet ennen nähnyt.
Messer Torello rupesi niitä katselemaan ja näki ne, jotka hänen vainionsa oli Saladinille lahjoittanut, mutta ei luullut mahdolliseksi, että nämä olisivat samat. Kuitenkin hän vastasi: Herrani, en tunne noista yhtään, vaikka tosin nuo kaksi muistuttavatkin niitä pukuja, jollaisia minä ja kolme kauppiasta, jotka tulivat minun talooni, kerran pidimme yllämme.
Silloin ei Saladin enää voinut hillitä itseänsä, vaan syleili häntä hellästi ja sanoi: Te olette messer Torello Istriasta, ja minä olen yksi niitä kauppiaita, joille vaimonne lahjoitti nämä puvut, ja nyt on tullut aika varmistaa luulonne siitä, mikä minulla oli kauppatavarana, niinkuin teille sanoin lähtiessäni voivan tapahtua.
Kun Messer Torello tämän kuuli, tuli hän ylen iloiseksi ja alkoi hävetä: iloiseksi siitä, että hänellä oli ollut sellainen vieras, ja hävetä, kun oli mielestään ottanut hänet vähäpätöisesti vastaan. Mutta Saladin sanoi hänelle: Messer Torello, koska Jumala on lähettänyt teidät tänne minulle, niin huomatkaa, että tästä hetkestä en minä ole täällä herrana, vaan te.
Ja heidän molempain ilonsa oli suuri, ja Saladin puetti hänet kuninkaallisiin vaatteihin ja vei hänet kaikkien korkeimpain vasalliensa eteen ja, ylistettyään monin sanoin hänen arvoaan, käski, että jokaisen, jolle hänen suosionsa oli kallis, oli kunnioitettava messer Torelloa kuin häntä itseään. Sen teki siitä alkaen jokainen heistä, mutta paljon hartaammin kuin muut ne kaksi herraa, jotka olivat olleet Saladinin tovereina käydessään hänen talossaan.
Kunnian korkeus, johon messer Torello näki yhtäkkiä joutuneensa, haihdutti jonkun verran hänen mielestään Lombardian asioita, varsinkin, kun hän uskoi lujasti, että kirjeensä oli saapunut perille enolle. Mutta leirissä tai kristittyjen armeijassa oli sinä päivänä, jolloin Saladin otti sen vangiksi, kuollut ja haudattu eräs halpa provencelainen ritari, jonka nimi oli messer Torello de Dignes; ja kun messer Torello d' Istria oli jaloutensa vuoksi tunnettu koko sotajoukossa, niin jokainen, joka kuuli, että messer Torello on kuollut, ajatteli, että vainaja oli messer Torello d'Istria, eikä se Digneksestä kotoisin oleva. Ja lisäksi ei hänen vangiksi joutumisensakaan ollut omiaan näyttämään erehtyneiden erehtyneen, ja sentähden veivät monet italialaiset tämän uutisen kotimaahansa, ja niissä oli niinkin löyhäpuheisia, että uskalsivat sanoa nähneensä hänet kuolleena ja olleensa mukana hautajaisissa.
Kun messer Torellon vaimo ja sukulaiset saivat tämän kuulla, niin herätti se ei ainoastaan heissä, vaan jokaisessa, joka oli hänet tuntenut, suurta ja kuvaamatonta surua. Pitkäksi kävisi kuvailla, millainen ja miten suuri oli hänen vaimonsa tuska ja suru ja itku. Mutta kun hän oli muutamia kuukausia viettänyt alinomaisessa surussa ja alkoi jo surra vähemmän, niin rupesivat veljet ja sukulaiset, koska monet Lombardian mahtavimmat miehet pyysivät häntä puolisokseen, yllyttämään häntä menemään uusiin naimisiin. Tästä kieltäytyi hän tosin monta kertaa katkerasti itkien, mutta viimein täytyi hänen suostua pakosta siihen, mitä hänen omaisensa tahtoivat, kuitenkin sillä ehdolla, että hän saisi olla naimattomana sen ajan kuin hän oli messer Torellolle luvannut.
Kun vaimon asiat Paviassa olivat tällä tolalla ja jo viimeiset kahdeksan päivää määräajasta, jolloin hänen oli mentävä miehelään, lähestyivät, sattui, että messer Torello näki Aleksandriassa eräänä päivänä erään miehen, jonka hän oli nähnyt astuvan genovalaisten lähettiläiden kanssa siihen kaleiriin, joka lähti Genovaan. Tämän kutsutti hän puheilleen ja kysyi häneltä, millainen matka heillä oli ollut ja milloin he olivat saapuneet Genovaan.
Mies vastasi hänelle: Herrani, huonon matkan teki se kaleiri, mikäli kuulin Kretassa, jonne minä jäin. Sillä kun se oli lähellä Sisiliaa, nousi vaarallinen pohjoistuuli, joka syöksi sen Barberian särkille niin, ettei päätäkään pelastunut, ja muiden joukossa hukkui siellä kaksi veljeäni.
Messer Torello uskoi tuon miehen sanat, jotka olivatkin aivan totta, ja kun hän muisti, että se määräaika, jonka hän oli pyytänyt vaimoltaan, loppui muutaman päivän kuluttua, ja ajatteli, ettei hänen kohtalostaan tiedetä Paviassa mitään, niin piti hän varmana, että hänen vaimonsa pakoitetaan uusiin naimisiin. Ja silloin joutui hän sellaisen tuskan valtaan, että menetti ruokahalun ja asettui vuoteesen ja päätti kuolla.