Tämän nuoren tytön seurassa oli vanha nainen, samoin sisilialainen, joka, tuskin hän näki Andreuccion, antoi tytön jatkaa matkaansa ja juoksi nuorukaista hartaasti syleilemään. Kun nuori tyttö huomasi tämän, niin hän alkoi mitään sanomatta vähän matkan päässä odottaa vanhusta.
Andreuccio kääntyi vanhuksen puoleen, ja kun hän tunsi hänet, piti hän häntä oikein hyvänä, ja vanhus lupasi käydä hänen luonaan majatalossa ja lähti sitten pois, pitkittämättä puheita. Ja Andreuccio kääntyi jälleen kauppojaan tekemään, mutta ei ostanutkaan sinä aamuna mitään.
Mutta tyttö, joka oli ensin nähnyt Andreuccion kukkaron ja sitten vanhan palvelijattarensa tuttavuuden hänen kanssaan, mietti nyt keinoa, kuinka saisi itselleen kaikki nuo rahat tahi osan niistä, ja alkoi senvuoksi varovasti kysellä, kuka tuo mies oli, mistä kotoisin, mitä hän täällä teki ja kuinka vanhus hänet tunsi. Muija kertoi silloin Andreucciosta kaikki niin seikkaperäisesti, että hevoskauppias itse olisi tuskin osannut paremmin vastata, sillä vanhus oli ollut monta vuotta Andreuccion isän luona ensin Sisiliassa ja sitten Perugiassa. Ja samoin hän kertoi, missä Andreuccio asui ja miksi hän oli tänne tullut.
Kun tyttö sai täydellisesti tietää hänen sukulaisensa ja heidän nimensä, perusti hän sille tiedolle yrityksensä, jonka avulla hän aikoi hienon ovelasti tyydyttää halunsa. Ja kotiin palattuaan hän lähetti vanhuksen asioille koko päiväksi, niin ettei hän pääsisi Andreuccion luokse; ja kutsuttuansa erään tytön, jonka hän oli hyvin opettanut sellaisiin palveluksiin, lähetti hänet illan tullen siihen majataloon, jossa Andreuccio asui. Sattumalta tapasi tyttö sinne tultuaan ovella itsensä Andreuccion yksinään ja tiedusteli häneltä häntä itseänsä. Siihen Andreuccio vastasi, että se oli juuri hän, jonka jälkeen tyttö veti hänet syrjään ja sanoi: Herrani, eräs täkäläinen ylimysnainen tahtoisi, jos suvaitsisitte, mielellään puhutella teitä.
Kun Andreuccio tämän kuuli, tarkasti hän itseänsä kiireestä kantaan, ja koska hän mielestään näytti olevan kaunis poika, niin ajatteli hän, että se ylimysnainen oli häneen rakastunut, ikäänkuin Napolissa ei olisi ollut kauniimpia nuoriamiehiä kuin hän. Ja niinpä hän vastasi nopeasti, että hän on siihen valmis, ja kysyi, missä ja milloin tämä nainen tahtoisi häntä puhutella.
Siihen tyttö vastasi: Herrani, jos te voisitte tulla vaikka heti, hän odottaa teitä kotonansa.
Andreuccio sanoi nopeasti, majatalossa mitään ilmoittamatta: Noh, mene sitten edeltä, minä tulen perästäsi.
Silloin tyttö vei Andreuccion tuon naisen taloon, joka asui eräässä korttelissa nimeltä Häpeänkolo; miten kunniallinen asuinseutu se oli, osoittaa jo nimi. Mutta Andreuccio, joka ei tiennyt eikä aavistanut mitään sellaista, vaan luuli kulkevansa hyvin kunnialliseen paikkaan ja rakastettavan ylimysnaisen luo, astui, tytön mennessä edeltä, huoletta naisen asuntoon. Ja kun hän nousi ylös portaita, niin huusi tyttö emäntäänsä tulemaan, ja kun hän samassa sanoi: Täällä on Andreuccio! näki vieras naisen jo seisomassa portaitten yläpäässä ja odottamassa häntä. Hän oli vielä hyvin nuori, kookas varrelta ja kaunis kasvoiltansa, puettu ja koristettu hyvin soveliaasti. Kun Andreuccio tuli lähemmäksi, niin laskeusi nainen kolme porrasta avosylin häntä vastaan, heittäysi hänen kaulaansa ja riippui siinä mitään virkkamatta jonkun aikaa, niinkuin liiallinen liikutus olisi estänyt häntä puhumasta. Sitten suuteli hän itkien hänen otsaansa ja sanoi nyyhkytysten särkemällä äänellä: Oi rakas Andreuccio, terve tuloa!
Andreuccio vastasi, ihmetellen niin helliä hyväilyjä, ällistyneenä:
Madonna, minä iloitsen siitä, että teidät tapasin.
Sitten tarttui nainen Andreuccioa käteen ja vei hänet ylös saliin ja astui sieltä, puhumatta hänen kanssaan vielä mitään muuta, omaan kamariinsa, joka tuoksui ruusuille, oranssin kukille ja muille hyville hajuille. Siellä näki Andreuccio hyvin kauniin sängyn, jossa oli esirippu, ja naulakoissa, sen seudun tapaan, paljon vaatteita ja muita sangen kauniita ja kallisarvoisia esineitä. Sentähden luuli Andreuccio varmasti, ensikertalainen kun oli, että nainen ei voi olla mitään vähempää kuin oikein aatelisnainen. Ja kun he olivat istahtaneet rinnatusten jollekin arkulle, joka oli sängyn jalkopäässä, alkoi tyttö puhua hänelle näin: