Sitten käski hän tuomaan kalliita ja hienoja lahjoja ja antoi niistä osan Gostanzalle ja osan Martucciolle sekä samalla luvan, että he saavat keskenään päättää, millaiseksi he kumpikin tahtovat tulevaisuutensa.
Martuccio osoitti nyt suurta kunnioitustaan ylevälle naiselle, jonka luona Gostanza oli asunut, ja kiittäen häntä kaikesta, mitä hän Gostanzan hyväksi oli tehnyt, antoi hänelle hänen jalomielisyytensä veroiset lahjat, sekä toivottaen hänelle Jumalan siunausta erosi hänestä, Gostanzan vuodattaessa viljavia kyyneleitä. Sitten astuivat he kuninkaan luvalla laivaan, ja ottaen mukaansa Carapresan, purjehtivat onnellisella tuulella Lipariin, jossa heidän paluustaan nousi niin suuri ilo, ettei kuvata taida.
Siellä nai Martuccio Gostanzan, piti suuret ja kauniit häät, ja kauan he sitten nauttivat keskenään levossa ja rauhassa rakkaudestaan.
KAHDEKSAS KERTOMUS.
Nastagio degli Onesti rakastaa erästä Traversarien sukuun kuuluvaa naista ja kuluttaa kaiken omaisuutensa saamatta vastarakkautta. Hän lähtee sukulaisten ja ystäväin pyynnöstä Chiassiin, jossa näkee erään ritarin pyydystelevän nuorta tyttöä ja tappavan hänet sekä koirien hänet syövän. Nastagio kutsuu sukulaisensa ja rakastettunsa luokseen päivällisille, jolloin neito näkee, miten tuo toinen tyttö surmataan. Ja peljäten itse joutuvansa samanlaisen kohtalon uhriksi hän ottaa Nastagion miehekseen.
Ravennassa, ikivanhassa Romagnan kaupungissa eli muinoin sangen ylhäisiä ja jaloja miehiä ja niiden joukossa eräs nuorukainen nimeltä Nastagio degli Onesti, joka oli isänsä ja erään sedän kuollessa saanut mahdottoman suuret rikkaudet. Hänen kävi niinkuin nuorten miesten tavallisesti käy: hän, jolla ei ollut vaimoa, rakastui, ritari Paolo Traversarin tyttäreen. Tämä oli paljon hienompaa sukua kuin hän itse, mutta tavoillaan ja töillään toivoi Nastagio voivansa voittaa hänen rakkautensa. Hänen tekonsa olivatkin suurenmoisia, kauniita ja kiitettäviä, mutta niistäpä ei koitunutkaan mitään hyötyä, päinvastoin ne näyttivät häntä vahingoittavan, niin tyly, kova ja karsas oli hänelle tuo rakastettu tyttö, joka lienee tullut harvinaisesta kauneudestaan ja hienosta suvustaan niin ylpeäksi ja halveksivaksi, ettei Nastagio itse eikä mikään, mistä tuo ylimys piti, ollut hänestä mieleen.
Tämä oli Nastagiosta niin raskasta sietää, että hän monta kertaa, vaikeroituaan ankarissa tuskissa, aikoi lopettaa itsensä. Mutta sitten hän taas malttoi mielensä ja päätti sydämessään, että hän joko jättää naisen tai rupeaa, jos voi, häntä vihaamaan niinkuin neitokin rakastavaa miestä vihasi. Mutta turhaan hän sellaisia päätöksiä teki, sillä kuta enemmän hänen toivonsa raukesi, sitä enemmän tuntui hänestä hänen rakkautensa lisääntyvän.
Kun nyt nuorukainen rakasti ja tuhlasi perintöään taukoamatta kuin ennenkin, näytti eräistä hänen ystävistään ja sukulaisistaan siltä, että hän tuhoaa tällä tavalla pian sekä itsensä että omaisuutensa. Ja siksi he monta kertaa pyysivät ja neuvoivat häntä lähtemään pois Ravennasta ja matkustamaan joksikin aikaa jonnekin muualle; sillä niin menetellen hän taltuttaisi rakkauttaan ja vähentäisi menojaan.
Tätä neuvoa Nastagio monta kertaa vain ivaili, mutta viimein, kun he yhä häntä kehoittivat, ei hän voinut kieltääkään, vaan sanoi, että hän sen tekee. Ja hän antoi ryhtyä suurenmoisiin matkavarustuksiin, ikäänkuin olisi aikonut matkustaa Ranskaan, Espanjaan tai jonnekin muulle kaukaiselle seudulle, nousi ratsaille ja lähti lukuisain ystäviensä saattamana Ravennasta. Ja siten hän tuli paikkaan, joka on noin kolmen miglion päässä Ravennasta ja nimeltään Chiassi. Silloin hän tuotatti telttoja ja majoja ja sanoi niille, jotka olivat häntä saattaneet, että tänne hän nyt tahtoo jäädä ja he saavat palata Ravennaan.
Sinne leiriin asettuen alkoi Nastagio sitten viettää vielä loistavampaa ja komeampaa elämää kuin ennen, kutsuen milloin ketäkin vieraikseen päivällisille tai illallisille niinkuin hänellä oli tapana.