Ja sellaista olikin siihen aikaan helppo ihmisille uskotella, sillä silloin eivät vielä kaikenlaiset Egyptin hepennykset olleet tunkeutuneet Toscanaan muuta kuin pienessä määrin, eikä niinkuin nyt, jolloin ne ovat tulleet koko Italian turmelukseksi. Ja jos ne yleensäkin olivat harvinaisia, niin tuon seudun asukkaat niistä tiesivät tuskin mitään, sillä siellä vallitsi vielä entisaikain yksinkertainen kunniallisuus, joten he eivät liene juuri kuulleet papukaijoista puhuttavankaan, saati sitten olivat niitä nähneet.
Nuorukaiset olivat siis tyytyväisiä, kun olivat sulan löytäneet, ottivat sen, ja ettei rasia jäisi tyhjäksi, täyttivät sen hiilillä, joita löysivät kamarin nurkasta. Sitten he sulkivat rasian ja asettivat kaikki paikoilleen niinkuin olivat esineet tavanneetkin, ja menivät iloissaan ulos kenenkään näkemättä, ja odottivat, mitä Cipolla sanoo, kun löytääkin sulan paikalla hiiliä.
Kun nuo yksinkertaiset miehet ja naiset, jotka olivat kirkossa, kuulivat, että he saavat kello yhdeksän jälkeen, jolloin messu on luettu, nähdä enkeli Gabrielin sulan, menivät he kotiinsa ja kertoivat asian naapuri naapurille ja emäntä emännälle; ja kun sitten kukin heistä oli syönyt päivällisensä, juoksi linnakylään niin paljon miehiä ja naisia, että tuskin kaikki sinne mahtuivat, ja odottivat hartaasti saada nähdä tuota sulkaa.
Veli Cipolla söi hyvin ja nukkui jonkun aikaa ja nousi sitten kohta yhdeksältä ylös. Ja kun hän kuuli, että sangen paljon maalaisia oli tullut näkemään sulkaa, lähetti hän sanan Hinttu Töhräkintulle, että tämän oli tultava hänen luokseen ja tuotava ne kellot ja se haarapussi. Palvelija erosi sangen väkinäisesti keittiöstä ja Nutasta ja läksi viemään pyydettyjä tavaroita linnaan, jonne hän saapui huohottaen, sillä vedenjuonti kai oli hänen ruumistaan suuresti paisuttanut, ja meni sitten veli Cipollan käskystä kirkon ovelle ja alkoi kovasti soittaa kelloja.
Kun kaikki kansa oli sinne kokoontunut, niin alkoi Cipolla, joka ei huomannut, että mihinkään hänen tavaroihinsa oli koskettu, saarnansa ja puhui sangen laajalti sellaista, joka hänen asiaansa soveltui. Ja kun sitten tuli hetki, jolloin enkeli Gabrielin sulka oli näytettävä, lausui hän sangen juhlallisesti synnintunnustuksen ja antoi sytyttää kaksi vahakynttilää, otti kalotin päästään ja aukoen verkalleen silkkikääröä veti esiin rasian. Sitten hän lausui ensin joitakuita sanoja enkeli Gabrielin ja hänen pyhän jäännöksensä kiitokseksi ja ylistykseksi ja avasi rasian.
Kun hän näki, että se oli täynnä hiiliä, ei hän tosin luullut, että Guccio Rasvamaha olisi sen tehnyt, sillä hän tiesi, ettei tämä niin paljoon pystynyt, eikä sadatellut häntä, vaikka hän oli vartioinut esineitä niin huonosti, että muut saivat semmoisen tehdä. Vaan hän sadatteli hiljaa itseään, että oli uskonut tavaroittensa vartioimisen hänelle, vaikka tunsi hänet, kuten sanottu, uhmapäiseksi ja tuhmapäiseksi, niskuriksi ja laiminlyöjäksi. Mutta kuitenkin kohotti hän karvaansa muuttamatta katseensa ja kätensä taivasta kohti ja sanoi niin, että kaikki sen kuulivat: Oo Jumala, ylistetty olkoon alati sinun kaikkivaltasi.
Sitten hän sulki rasian ja kääntyen kansan puoleen alkoi: Herrat ja rouvat, tietäkää nyt, että kun minä olin vielä hyvin nuori, niin lähetti esimieheni minut niille main, josta aurinko nousee, ja antoi minulle erikoisen käskyn etsiä niin kauan, kunnes löytäisin Porsaslinus-etuoikeudet, jotka, vaikkei niistä tarvitse maksaa leimaveroa, ovat vielä paljoa hyödyllisemmät muille kuin meille. Sentähden minä läksin matkaan ja aloitettuani Veneziasta ja taivallettuani Borgode Grecin kautta ynnä sieltä ratsain kuningaskuntiin Abrakadabra ja Babel saavuin Parionelle [paikkoja muinaisessa Firenzessä], josta jälleen, kurkku yhä kuivanlaisena, Sardiniaan. Mutta miksi luettelen maita, jotka olen tutkinut ja mutkinut? Minä saavuin, mentyäni Pyhän Yrjänän [kirkko Firenzessä] siipien kautta, Huijaukseen ja Puijaukseen, jotka ovat sangen asuttuja ja paljoväkisiä maita; ja sieltä jouduin Valhetten valtaan, missä tapasin monta meidän veljeskuntamme munkkia ja muita kirkonmiehiä; he karttoivat siellä kaikkea pinnistystä ja ponnistusta rakkaudesta Herraan ja välittivät vähät muiden huolista, ellei niistä ollut heille itselleen etua, eivätkä maksaneet laskujaan muulla kuin leimaamattomalla rahalla, joka Tuollapuolen on kurssissa. Ja sitten minä tulin Abruzzin maahan, jossa miehet ja naiset kulkevat vuorilla puukengässä ja pukevat sikoja niiden omilla suolilla. [S.o. valmistavat sian suolista makkaroita.] Ja vähän loitompana näin ihmisiä, jotka kantoivat leipää kepissä ja viiniä säkissä. Ja sieltä saavuin Toukkain vuorille, jossa kaikki vedet juoksevat alaspäin, ja lyhyessä ajassa pääsin Palsternakka-Indiaan saakka, jossa, vannon sen puvun kautta, jota päälläni kannan, kehrääjät lensivät; uskomaton seikka sille, joka ei ole sitä nähnyt. Mutta siitä voitte kysyä totuuden Maso del Saggiolta [Firenzeläinen hulivili, tuttu musita B:n tarinoista], jonka tapasin siellä suurena kauppiaana ja joka särki pähkinöitä ja möi kuoret kyynärittäin. Mutta kun en löytänyt sieltä sitä, mitä etsin, ja koska sieltä kuljetaan eteenpäin vettä pitkin, niin käännyin ympäri ja saavuin noihin pyhiin maihin, jossa jäähdytetty leipä kesä-aikaan maksaa neljä denaaria, mutta lämmintä saa ilmaiseksi. [Palestinaan muka, jossa on kesällä kova helle. Suom.] Ja siellä minä tapasin kunnioitettavan isän ja mestarin Nolaus Noinmokoman, Jerusalemin arvoisan patriarkan, joka tahtoi, kunnioituksesta jalosukuisen herran, pyhän Antoniuksen pukua kohtaan, jota olen aina kantanut, että minun oli nähtävä kaikki pyhät jäännökset, jotka hänellä oli hallussaan. Ja niitä oli niin paljon, että jos aikoisin ne kaikki teille luetella, en pääsisi päähän muutamiin peninkulmiin. Mutta en kuitenkaan tahdo tuottaa teille sellaista surua, vaan mainitsen joitakuita niistä. Ensinnäkin hän näytti minulle Pyhän Hengen sormen, joka oli niin tuore ja terve kuin olla voi; ja Serafinin otsatupsun, joka ilmestyi pyhälle Fransiscukselle, ja Kerubinin kynnen; ja yhden tilapäisesti lihaksi tulleen Sanan kylkiluista; ja joitakuita pyhän ja ainoan autuaaksitekevän uskon vaatteita; ja muutamia säteitä tähdestä, joka ilmestyi Tietäjille Itäiseltä maalta; ja pullon pyhän Mikaelin hikeä, jota hän hikoili soteissaan perkeleen kanssa; kuoleman kidan, josta Latsarus pelastui, ja monia muita. Ja kun minä olin kohtelias ja käänsin hänelle hyvän kappaleen Monte Morelloa [vuori lähellä Firenzeä] ja eräitä kapittelejä Capreziosta, joita hän oli kauan etsiskellyt, niin teki hän minut osalliseksi pyhistä jätteistään, lahjoittaen minulle yhden Pyhän Ristin [Santa Croce, kirkko Firenzessä] haaran ja pullossa pikkusen Salomonin temppelin kellonsoittoa, ja enkeli Gabrielin siipisulan, josta olen teille jo kertonut, ja Pyhän Gherardo Villamagnan toisen puukengän, jonka minä, lyhyt aika sitten, lahjoitin Firenzessä Gherardo de Bonsille, joka sitä pitää erittäin suuressa kunniassa. Ja sitäpaitsi hän antoi minulle hiiliä, joiden päällä kaikkein pyhin Laurentius martyyri paistettiin, ja kaikki nämä minä kuljetin hartaasti sieltä kotimaahan ja ne ovat minulla kaikki tallella. Esimieheni ei tosin ole kertaakaan sallinut, että minä niitä näyttäisin, ennenkuin hän saisi todistukset, ovatko ne oikeita vai eivät. Mutta koska siitä nyt eräiden ihmetöitten avulla, joita ne ovat itse tehneet, ja Jerusalemin patriarkalta tulleista kirjeistä on päästy varmuuteen, niin antoi hän minulle luvan näyttää niitä teille. Mutta minä, peljäten uskoa niitä kenenkään haltuun, kuljetan niitä aina mukanani. Niinpä säilytän minä Gabriel enkelin sulkaa rasiassa, jottei se tärveltyisi, ja toisessa hiiliä, joiden päällä Pyhä Laurentius paistettiin; mutta nämä rasiat ovat niin toistensa näköisiä, että olen monta kertaa erehdyksessä ottanut toisen, kun piti ottaa toinen. Ja niin on minulle käynyt tälläkin kertaa, sillä kun luulin tuoneeni tänne rasian, jossa sulka oli, niin toinkin rasian, jossa on hiiliä. Mutta oikeastaan minä en pidäkään tätä minään erehdyksenä, vaan minusta näyttää varmalta, että se on ollut Jumalan tahto ja että Hän itse on pannut tämän hiilirasian minun käteeni, sillä nyt muistankin, että meillä on kahden päivän päästä Pyhän Laurentiuksen juhla. Jumala nähtävästi tahtoi, että minun on, näyttämällä teille hiiliä, joilla pyhimys paistettiin, sytytettävä teidän sieluunne sitä kunnioitusta, mikä teillä tulee häntä kohtaan olla, ja siksi ei hän sallinut minun ottaakaan sulkaa, kuten aioin, vaan nämä siunatut hiilet, jotka tuon pyhän ruumiin mehut ovat sammuttaneet. Ja sentähden, tulkaa, lapset, Herran siunatut, ottakaa lakki päästänne ja lähestykää hurskain mielin näitä katselemaan! Mutta ensin ilmoitan vielä, että jokainen, johon näillä hiilillä koskien tehdään ristimerkki, saa olla varma, ettei häntä polta tuli koko tänä vuonna hänen sitä tuntematta.
Ja tämän sanottuaan hän viritti kiitosvirren Pyhälle Laurentiukselle ja näytteli hiiliä. Typerä lauma katseli niitä jonkun aikaa hartaasti ja ihmetellen, mutta sitten hyökkäsivät kaikki tavattomana tungoksena veli Cipollan luo ja tarjosivat parempia lahjoja kuin heillä oli ennen ollut tapana, ja jokainen pyysi, että isä koskettaisi häntä hiilillä. Niin ollen otti veli Cipolla noita hiiliä käteensä ja alkoi vedellä heidän valkeihin paitoihinsa ja naisten röijyihin ja huntuihin niin suuria ristejä kuin niihin suinkin mahtui, vakuuttaen, että mikäli ne näitä ristejä tehtäessä vähenevät, sikäli niitä sitten perästäpäin kasvaa rasiaan, kuten hän monta kertaa oli kokenut.
Sillä tavalla risti hän, ja suureksi hyödykseen, kaikki certaldolaiset ja saattoi nopsalla älykkyydellään ne pitkälle nenin, jotka olivat aikoneet nolata hänet viemällä häneltä sulan. Nämä olivat läsnä hänen saarnatessaan, ja kun he kuulivat, minkä hauskan neuvon hän keksi ja miten keveästi ja laajasti ja millä sanoilla hän sen esitti, nauroivat he niin, että luulivat leukainsa ratkeavan. Ja kun rahvas oli poistunut, menivät he veli Cipollan luo ja kertoivat hänelle maailman suurimmalla riemulla, mitä olivat tehneet, ja antoivat hänelle sulan takaisin.
Ja se oli hänelle seuraavana vuonna yhtä tuottava kuin hiilet olivat sinä päivänä olleet.