"Enhän minä, herra appiukko, ole metsästänyt, vaan virittänyt paulan ja siihen on sitten todellakin kutsumatta tullut pari peipposta. Muutoin ei kai mikään metsänvartia käyne minun kimppuuni!"
"Tasa-arvoisuutta lain edessä, eikö niin?" vastasi Salander Julianin puheeseen, joka ilmeisestikin tarkoitti, että hänen neuvoksen arvonsa suojelee häntä siitä.
"No, syököön kuka haluaa, minä paistan ne, sillä minulla on nälkä!" sanoi hän ja tyhjensi kahvikupin, jonka rouva oli hänelle tarjonnut. Sitten kahmusi hän linnut jaloista yhteen, aina viis kuus kahden sormen väliin ja lähti näitä riippuvia lintubuketteja kantaen huoneesta.
Kun appivanhemmat ja Setti vähän myöhemmin olivat poislähdössä ja menivät eteisen läpi, riensi hän kyökistä hyvästiä heittämään, edessään valkoinen esiliina ja toisessa kädessä veitsi sekä toisessa yksi noita paljaaksi kynittyjä lintusia. Verisiä sormiaan näyttäen pyysi hän anteeksi, ettei voinut paremmalla tavalla hyvästi sanoa kuin ojentamalla oikean kyynärpäänsä.
Lähtevät näkivät olevansa pakoitetut koskettamaan tuota koukistettua käsivartta sekä hiljaa sitä pudistamaan, sillä kädenpuristuksen korvatakseen.
Hänen vaimonsa, Netti rouva, oli hyvin hämillään eikä edelle kiirehtien ollut huomaavinaankaan tuota nuoren herkuttelijansa sopimattomuutta. Maria äiti ihmetteli itsekseen, kuinka nopeasti molemmat veljekset olivat raaistuneet, arvellen että heistä ajan oloon tulisi oikein tahditon ja tunteeton poroporvari pari.
Martti Salander harkitsi saamaansa vaikutusta toiselta kannalta. Netti tyttärelleen, joka aikoi saatella vanhempiaan ja sisartaan aina asemalle saakka, sanoi hän: "Onko sinun miehelläsi virassaan niin paljon aikaa, että hän voi kokonaisia päiviä uhrata tuollaisiin harrastuksiin?"
"Mitä siihen tulee", vastasi Netti, "niin on töiden paljous epätasaista; mutta totta puhuakseni en voi sanoa hänen lyövän tehtäviään laimin. Häneltä käy työnteko helposti, ilman pitkiä miettimisiä, ja sitten ei hän ole siitä milläänkään, saadessaan istua puolet yötä kansliassa, kun on tavallista enemmän työtä, ja kirjottaessaan yhtämittaa. Aivan äskettäin oli hän koko päivän poissa, Münsterburgissa, ja kun hän illalla puoli kymmenen aikana tuli kotiin, ei hän mennyt makuulle vaan kansliaan, vaikka hän näyttikin väsyneeltä. Kun kello löi kolme eikä häntä vieläkään ollut vuoteessaan, luulin minä hänen siellä alhaalla nukahtaneen; minä nousin ylös ja menin katsomaan, yksistään jo lampunkin takia, ettei mitään tavatonta tapahtuisi. Mutta hän istui vielä ja työskenteli. Hän oli itse laittanut kuntoon kokonaisen kasan kiinnekirjoja, maakirjojen otteita ja sen semmoisia, joiden valmistus muutoin on apulaisten tehtäviä, kirjoittanut kaiken siististi, vieläpä päällekirjoitukset huolellisesti fraktuuralla. Juuri oli hän taittamassa asiakirjoja kokoon ja merkitsemässä takasivuille noita kanslian omaisia titteleitä, kaikki hyvään järjestykseen. Tämän kaiken teki hän sen takia, etteivät kirjuri ja oppilas olleet työssään edistyneet ja että hän tahtoi jouduttaa töitä riittämiin asti eteenpäin. Hän ei ollut juuri hyvillään, että minä tulin sinne ja näin, kuinka hän oikeastaan teki sellaista työtä, jota varten hän palkkaa väkeä."
"Siinä on toki jonkinlaista hyväsydämisyyttä, siinä!" arveli Salander. "Entäs sinun Isidorisi, Setti, onko hänkin sellainen yötyöskentelijä?"
"Niin, kyllä hänkin toisinaan puuhailee kansliassa pitkät ajat", vastasi Isidorin rouva, "mutta en tiedä, tekeekö hän apulaisillekin kuuluvia töitä. Olen vain nähnyt, että hän tarkastaa kirjat läpi ja tekee muistiinpanoja."