Tämä ei ottanut pahakseen puhetta, minkä hän oli saanut kuulla muiltakin, joille oli hullusti käynyt, vaan hymyili hyväntahtoisesti: "Siis aiot sinä poikia opiskelemaan?"
"Opiskelemaan, hm! Kyllä ja ei! Pelkään etteivät pojat ole siihen oikein tarpeeksi intelligenttejä. Mutta sentäänkin tuntuu minusta että he voisivat hallita teoloogisia opinnoita!"
"Teoloogisia? Niidenhän nykyään pitäisi olla suorastaan vaikeimpia ja vaativat ne päinvastoin mitä terävintä kykyä!"
"Ei niinkään kuten luulet!" vastasi Louis Wohlwend, etevämmyyden tunnolla silmiään vilkuttaen. Mutta kun kumpikaan ei oikeastaan tiennyt, kuinka toinen luuli tai tahtoi luulla, jättivät he tuon keskusteluaineen.
"Minne sinä menet?" kysyi Wohlwend.
"Toimistoon; minä vein vaimoni asemalle, hän matkusti muutamiksi päiviksi pois ja sitten minä olen vähän kävellyt. Lieneepä jo aika mennä!"
"Minä saatan sinua vielä vähän matkaa! Mutta apropos, mitäs sinä siihen sanot, että minä asun sinun talossasi?"
"Minunko talossani? Missä sitten? Eihän minulla ole mitään taloa!"
"Siinä josta äsken tulin ulos! Puhelin omistajan kanssa nykyisistä rakennusoloista ja sain luonnollisesti tietää, mistä hän on rahoja saanut. Se on siis yhtä hyvin sinun kuin hänenkin talo!"
"En käsitä kuinka! Vaikkapa tuon miehen täytyisikin se luovuttaa, niin joutuisi se ennen muille kuin minulle, siitä olen varma!"