NEITSY. Kyl, kyllä. Vaan eipä niin kiirettä ole, onhan vielä huomennaki tahi ylihuomenna aikaa — — —
NEITSY. Mitä te sanotte. Ettekö sitte tiedä, että mustalais-joukko huomenna lähtee pois? Heidän leirinsä ei taida olla kaukana tästä?
URHONEN (itsekseen). Mustalais-joukko? Aha! hän on huomannut kolmannen hengen olevan läsnä, ja häntä hän tahtoo karkoittaa pois. Nyt täytyy minun auttaa häntä (ääneensä). Mustalais-joukko — kyllä, eipä se ole kaukana täältä, tuskin tuhat askelta — ja hirmuinen joukko kuitenkin, sapeleilla ja pistoleilla, vähintäin tuhat miestä.
NEITSY. Todellako?
TUNTURI (itsekseen). He tahtoisivat pettää minua, vaan ei se onnistu.
(Hän astuu yhä vähäisen likemmäksi.)
NEITSY. No, lähtekäämme nyt jo! (tahtoo mennä.)
URHONEN (estää häntä menemästä). Lähteä? Ei, ei suinkaan! No kaikkea mokomaa! Lähteä. Saadakseni jotakuta niskoihini, tuommoisen pienen makean lyijy-linnun, jota jäniskään ei voi juosta pakoon, sitä vähemmin köyhä ihmisen lapsi. Ei millään tavoin se käy laatuun. Vaan miksikä liukastella? 'Te olette kerran ilmoittaneet minulle lempenne ja minä olen pitänyt sen hyvänä, muutoin en olisi täällä. Miksipä vielä juosta metsät läpi? Sanokaa nyt vaan, mutta kovasti ja selvästi: minä lemmin sinua! Te ette pääse vähemmällä. Puhukaa vaan ulos!
NEITSY. Ah Jumalani! Kuka minua auttaa tämän hullun miehen käsistä?
TUNTURI (astuu esiin). Toivomaton pelastaja.