TUNTUNI. Minä kuuntelin heidän puhetta — — —
HUKKANEN. Aha! No, haastettiinko sala-kaupasta vai lemmen kaupasta?
TUNTURI. Sitä en tohdi päättää. He eivät ymmärtäneet, tahikka eivät tahtoneet ymmärtää toinen toistansa. He haastoivat — —
NEITSY. Mustalaisista eikä ensinkään lemmestä.
URHONEN. Lemmestäpä juuri, vaan ei ollenkaan sala-kaupasta.
TUNTURI. Voipi olla, ett'eivät haastaneet kumpaistakaan, kuka ties ehkä myös kaikesta kolmestakin. Minä en ymmärtänyt heidän puhettansa.
HUKKANEN (nousee ketterästi ylös). No surma vieköön —
WILHO (samaten). Ja hitto syököön!
HUKKANEN (Wilholle). Anna minun kirota loppuun asti! Sattumus ja yhtymys, ja mustalaisia ja kosioveljiä, ja lemmen-kauppaa ja sala-tavaraa — hitto suorittakoon tämän asian, mutta ei mikään nimismies! Minä en aiokaan sitä tehdä. Tutkinto on päättynyt. Pöytä pois! (Wilho kantaa pöydän seinän viereen.) Minä lähetän paperit kaupunkiin, siellä tutkikoot kanselissa asian, miten vaan voivat, ja langettakoot tuomion siellä.
URHONEN. Ah, herra vallesmanni, eikö olisi paras jättää koko asia viimeiseen päivään asti, jolloin kuitenkin kaikki selvenee?