No, herra varusmestari? —
WERNER.
Neitokainen, kun minä palaan, onko minunkin tultava siistitympänä?
FRANZISKA.
Tulkoon hän miten haluaa, herra varusmestari; minun silmilläni ei ole mitään häntä vastaan. Mutta sitä enemmän on korvieni pidettävä varansa häneen nähden. — Kaksikymmentä sormea, kaikki sormuksia täynnä! Ai, ai, herra varusmestari!
WERNER.
Ei, neitokainen, juuri siitä minun olikin vielä puhuttava: minä vain ilvehdin ilman aikojani! Ei siinä ole vähääkään perää. Kyllähän yksikin sormi riittää. Ja monet sadat kerrat olen minä majurin kuullut sanovan: »Se on roisto sotilaaksi, joka saattaa pettää tyttölapsen!» — Sillä tavalla ajattelen minäkin, neitokainen. Luottakoon hän siihen! — Minun täytyy tästä rientää majurin jälkeen. — Maistukoon ruokanne, neitokainen! (Poistuu.)
FRANZISKA.
Samaten, herra varusmestari! — Luulenpa, että tuo mies miellyttää minua! (Hänen aikoessaan lähteä huoneeseen tulee neiti häntä vastaan.)