WERNER
(hiljaa Franziskalle, ja vakavasti). Ei, täällä ei, neitokainen. Se on vastoin kunnioitusta, vastoin alamaista kuuliaisuutta. — Armollinen neiti —
NEITI.
Kiitän vaivannäöstä, herra varusmestari. — Minusta on ollut hauskaa tutustua häneen. Franziska on kertonut minulle hänestä paljon hyvää. (Werner kumartaa jäykästi ja poistuu.)
VIIDES KOHTAUS.
Neiti. Franziska.
NEITI.
Tuoko on sinun varusmestarisi, Franziska?
FRANZISKA.
Ivallisen äänensävynne tähden en ehdi toistamiseen evätä tuota sanaanne: *sinun*. — Niin, armollinen neiti, se on minun varusmestarini. Pidätte epäilemättä häntä hiukan jäykkänä ja puisevana. Melkeinpä hän nyt tuntui minustakin sellaiselta. Mutta minä huomasin varsin hyvin, että hän luuli tarpeelliseksi esiintyä teidän edessänne niinkuin paraatissa. Ja kun sotilaat käyvät paraatiin, — niin muistuttavat ne totisesti enemmän sorvattuja nukkeja kuin miehiä. Mutta näkisittepäs hänet ja kuulisittepas häntä, kun hän on omissa oloissaan.