v. TELLHEIM.
Ei, madame! minulla ei ole tapana hukata papereitani. Jos velkakirjaa ei minulla ole, niin se todistaa, ettei minulla sitä koskaan ole ollutkaan, tahi että se on suoritettu ja minä jo olen antanut sen takaisin.
NAINEN.
Herra majuri!
v. TELLHEIM.
Aivan varmaan, armollinen rouva. Marloff ei ole jäänyt minulle mitään velkaa. Enkä minä myöskään jaksa muistaa hänen milloinkaan olleen minulle mitään velkaa. Niin se on, madame; pikemminkin olen minä jäänyt hänen velallisekseen. En ole koskaan voinut tehdä mitään kiitollisuuteni osoitukseksi hänelle, joka kuuden vuoden ajan on seisonut rinnallani onnen ja onnettomuuden, kunnian ja vaaran päivinä. En ole unohtava, että hän jättää jälkeensä pojan. Hän on oleva minun poikani, kohta kun kykenen olemaan hänelle isänä. Tämä epävarma tila, johon nyt itse olen joutunut —
NAINEN.
Jalomielinen mies! Mutta älkää tekään ajatelko minusta liian halpaa. Ottakaa rahat, herra majuri; niin olen ainakin rauhallisella mielellä. —
v. TELLHEIM.
Mitäpä muuta te tarvitsette rauhoittuaksenne kuin minun vakuutukseni, ettei nämä rahat kuulu minulle? Vai tahdotteko, että minun pitää ryöstää ne ystäväni orvoksi jääneeltä pojalta? Ryöstää, madame; sitä se olisi sanan varsinaisessa merkityksessä. Rahat ovat hänen, tallettakaa ne häntä varten. —