(lyhyen miettimisen jälkeen). Totisesti, tyttö, osasitpa kerran taas oikeaan.
FRANZISKA.
Kun on kaunis, on koristeitta kaunein.
NEITI.
Onko siis oltava kaunis? — mutta oli kai välttämätöntä, että luulemme itseämme kauniiksi. — Ei, kunhan vain hänelle, hänelle vain olen kaunis! — Franziska, jos kaikki tytöt ovat sellaisia kuin miksi itseni nyt tunnen, niin me olemme — kummallisia kapineita. — Helliä ja ylpeitä, siveitä ja turhamaisia, intohimoisia ja hurskaita. — Sinä et kai ymmärrä minua. En kai itsekään ymmärrä itseäni. — Ilo huumaa, hurmaa.
FRANZISKA.
Koettakaa rauhoittua neiti; kuulen tultavan —
NEITI.
Rauhoittuako? Minunko pitäisi ottaa hänet vastaan rauhallisena?