Oikein, armollinen neiti, onnettoman ei ollenkaan pitäisi rakastaa. Hän ansaitsee onnettomuutensa, jollei hän kykene saamaan tätä voittoa itsestään; jos hän voi suostua siihen, että ne, joita hän rakastaa, saavat ottaa osaa hänen onnettomuuteensa. — Kuinka vaikea onkaan tämä voitto! — Aina siitä saakka kun järki ja pakko ovat minua käskeneet unhoittamaan Minna von Barnhelmin: mitä vaivaa olenkaan siitä nähnyt! Aloin juuri toivoa, ettei tämä vaivannäkö olisi ikuisesti turhaa: — ja silloin te ilmestytte, hyvä neiti! —
NEITI.
Ymmärränkö teitä oikein? — Pysähtykää, hyvä herra, katsokaamme, missä olemme, ennenkuin eksymme kauemmaksi! — Tahdotteko vastata minulle yhteen ainoaan kysymykseen?
v. TELLHEIM.
Kaikkiin, hyvä neiti —
NEITI.
Tahdotteko myös vastata kiertelemättä, kaartelematta? Ei muuten kuin kuivasti myöntäen tai kieltäen?
v. TELLHEIM.
Tahdon, — jos voin.