— Voi Jumala, voi Jumalani! — nyyhki Jelena, peittäen kasvot käsiinsä.
— Dmitrijevna! Kuule Dmitrijevna! Mikset sanonut minulle, että rakastit häntä?
Jelena itki eikä vastannut sanaakaan.
— Kun minä näin sinut kirkossa, sinut turvattoman orvon, silloin kuin sinut tahdottiin pakottaa Vjasemskille, päätin minä pelastaa sinut hävyttömästä miehestä, vaan minä halusin sinun lupaustasi, ett'et saattaisi minun harmaita karvojani häpeään. Miksi annoit minulle lupauksesi? Mikset tunnustanut kaikkea? Sanoillasi olit sinä minun luonani, vaan ajatuksesi ja sydämmesi oli toisen tykönä! Jospa olisin tietänyt sinun lemmestäsi, enkö olisi sinua suojannut? Minä olisin sinua säilyttänyt jossakin tuntemattomassa seudussa, kaukana Moskovasta, taikka vienyt sinut luostariin, enkä mitenkään olisi sinua pakottanut kanssani naimisiin! Parempi olisi ollut luopua maailmasta, kuin joutua tämmöiseen häpeään. Miksi et jättänyt maailmaa? Miksi puolustit itseäsi minun nimeni arvolla, ikäänkuin kiviseinällä, ja sitten häpäisit minua rakastajasi kanssa? Te ajattelitte: Morosov on heikko, meidän on helppo vetää häntä nenästä!
— Ei, herrani, — nyyhkytteli Jelena ja heittäytyi polvilleen: — koskaan en ole semmoista ajatellut! Sitä ei ole koskaan minun mielessäni ollut! Hän olikin silloin Litvassa.
Kuullessaan: hän, Morosovin silmät säkenöivät, mutta hän maltti mielensä ja hymyili kolkosti.
— Niin. Te ette tulleet silloin tutuksi vaan myöhemmin, kun hän palasi. Te tutustelitte öisin puutarha-aidan luona, samana iltana, kuin minä otin hänet vastaan ja kohtelin kuin omaa poikaani. Sano minulle, Jelena: näinköhän te todellakin luulitte, etten minä arvaa teidän mieltänne, että minä annan pettää itseäni, enkä ymmärrä rangaista uskotonta vaimoa, ja minun kunniani solvaisijaa, hänen viettelijäänsä? Näinköhän luuli tuo maitoparta, että hänen rietas tekonsa menee sinä hyvänään? Vai eikö hän ole lukenut, mitä Leviittain kirjassa on kirjoitettu: että se, joka harjoittaa avioliiton rikkomista naidun vaimon kanssa, ynnä hänen rikostoverinsa pitää tapettaman!
Jelena katsahti kauhistuen miestänsä. Hänen silmistään välähti kylmä päättäväisyys.
— Drushina Andrejitsh! hän sanoi arasti: — mitä tahdot tehdä?
Bojari otti povestaan pitkän pistoolin.