— Isäseni, ole laupias! mitä minun ukkopahan on tekeminen? Mitä näen, sen myöskin sanon; mitä jälestä tapahtuu, se on yksistään Jumalan vallassa. Mutta jos sinun ruhtinaallinen armosi aikoo minua rangaista, silloin on parasta, etten asiaa ensinkään pane alkuun.
— No, no, ukko, älä pelkää, minä laskin leikkiä.
Tulija sitoi hevosensa puuhun. Hän oli korkeavartaloinen ja näytti vielä nuorelta. Kuutamo välkähteli hänen takkinsa napeilla. Kultasia tupsuja ja nauhoja liehui hänen olkapäillään.
— Mitenkä, ruhtinas, — sanoi mylläri, — oletko oppinut sanat?
— Sekä sanat olen oppinut, että pääskysen sydäntä kannan kaulassani.
— Mitä, bojari, eikö tämäkään auta?
— Ei, vastasi ruhtinas suuttuneena, — ei mikään auta! Taannoin näin hänet puutarhassa: Tuskin oli hän minut tuntenut, kun vaaleni, kääntyi ja riensi huoneesen.
— Älä suutu, bojari, älä halkase syytöntä päätä, vaan anna lausua sinulle sana.
— Puhu, ukko!
— Kuule, bojari, ainoastaan pelkään puhua…