Ratsu astui tasaisesti, nostellen hopeaisilla polvikoristeilla varustettuja jalkojaan, käyristäen leveätä kaulaansa, ja kun Drushina Andrejevitsh seisahdutti sen noin viisi syltä vastustajastaan, alkoi se puistella aaltoilevaa, tuuheata harjaansa, joka ulottui maahan asti, pureskellen kuolaimiaan ja kaivaen maata vahvoilla kavioillaan, jotta leveän hevosenkengän kiiltävät naulat tulivat näkyviin. Tuo vahva hevonen oli sopivasti valittu arvokkaan ratsastajan suhteen, ja sen valkea harja sopi hyvin bojarin valkeaan partaan.
Vjasemskin sota-asu oli paljoa keveämpi. Kärsien vielä haavoistansa, ei hän ollut pukeutunut haarniskaan eikä rautapaitaan, ehkä niitä pidettiin luotettavimpina varuksina, vaan oli ottanut keveän kilsepaidan. Sen kaulus, helma ja käsiraudat hohtivat kalliista kivistä. Kypärin asemesta oli ruhtinaan päässä "erihonka", se on matala, kauniisti muodostettu rautalakki, jonka töyhtö ja korvan peitteet olivat kullalla koristetut, mutta lakin reunassa oli korkea tupsu heiluvista kultalangoista, koko pituudellensa loistaen säteilevistä rubiineista. Lakin etureunaa lävisti kullalla silattu, rautainen nuoli ylhäältä alaspäin; se suojeli kasvoja miekan iskusta, mutta uljaana Vjasemski ei laskenut alas nuolta, vaan päin vastoin kohotti sen vääntiöllä rubiinitupsun korkeudelle, joten hänen vaaleat kasvonsa ja tumma partansa jäivät aivan peittämättä, ja nuoli näytti vain kultasulalta, joka oli pistetty erihongin laitaan. Soljella kiinnitetyssä vyössä, joka oli koristettu monenlaisilla helyillä ja kelluttimilla, riippui käyrä miekka, kalliilla kivillä aivan peitetty, sama miekka, jonka mylläri oli noitunut ja johon Vjasemski nyt lujasti luotti. Punasinervään, samettiseen satulaan, jossa oli hopeaiset naulat ja samasta aineesta taotut reunustat, oli sinipunervalla, kultavyöhykkeisellä samettikannikkeella kiinnitetty rautainen pieni tappara. Kilsepaidan komean liepeen alta näkyi valkonen, kullalla kirjailtu silkkipaita, ulottuva tummankeltaisille housuille, jotka olivat pistetyt vihreäisiin sahviaanisaappaisiin, joiden koristetut varret, jotka eivät olleet raudalla peitetyt, ulottuivat polveen asti ja kiinnittyivät sen alla sekä sen yli päällysnauhalla.
Äfanasja Ivanovitshin ratsu, kultakarvainen Argamak, oli aivan päästä häntään asti sälytetty helisevillä, hopeakulkusista kudotuilla vitjoilla. Tsheprakan tahi tsbaldarin[29] asemasta peitti pantterin nahka sen selkää. Mustassa otsanauhassa loistivat suuret rubiinit kultakehyksissä. Vuoriston kiitäjän hoikat jalat eivät olleet ensinkään kengitetyt, mutta jokaisessa niistä, nilkan alla, oli pieni hopeakulkunen.
Kauvan oli jo kuulunut Argamakin tuttu hirnuminen. Nyt, pää pystyssä, puhaltaen tulisilla sieramillaan ja häntä suorana, astui se ensin keveästi, tuskin maahan kavioillaan koskien, Morosovin hevosta vastaan; mutta kun ruhtinas, ajamatta vastustajansa lähelle, vetäsi heliseviä suitsia, heittäytyi Argamak syrjään ja olisi hypähtänyt ketjujen yli, jos ei ratsastaja taitavalla käännöksellä olisi ohjannut sitä entiselle paikallensa. Silloin se nousi takajaloilleen, ja pyörien ympäri oli kaatua taaksepäin, mutta ruhtinas nojautui satulan yli, hellitti suitset ja painoi sen kupeesen kisilbashkilaiset jalustimet. Argamak hypähti ja seisahtui ikäänkuin naulattu. Ei ainoakaan karva sen mustasta harjasta liikkunut. Veristyneet silmänsä vilahtelivat sivuille ja kultakarvaisen nahkansa alta näkyi verkkona verellä täytetyt suonet.
Vjasemskin ajaessa esiin, helisten ja kiiltäen ikäänkuin pirskoitettuna kulta- ja timanttisateella, Vladimirin guslinsoittaja ei voinut hillitä ihastustaan; mutta hän innostui enemmän hevoseen kuin ratsastajaan.
— Oh, ratsu! hän huudahti, potkaisten jaloillaan ja tarttuen ihastuksissaan päähänsä: mimmoinen ratsu! ajatteleppas: En ikänä ole nähnyt tuollaista hevosta! Onhan minulla jommoisiakin ollut, mutta eipä Jumala tuommoista antanut! Mitenhän, — hän jatkoi itsekseen, — mitenhän tuolle ratsastajalle olisi käynyt, jos tuon näköisenä olis Hiidenkuilulle ajanut!
— Kuuleppas hän jatkoi iloisesti, työkaten käsivarrellaan toveriinsa. — kuuleppas, sinä hölmö, kumpi hevonen sinua enemmän miellyttää?
— Tuo! nuorukainen vastasi, Morosovin hevosta sormellaan osoittaen.
— Tuoko? Miksi juuri se?
— Siksi, että se on vahvempi! — nuorukainen vastasi veltosti.