Vjasemski ei pitänyt tarpeellisena puollustaa itseään. Hän tunsi Iivanan ja päätti kärsivällisesti kantaa häntä odottavia kipuja. Hän näytti lujalta ja arvokkaalta.
— Viekää hän pois! — tsaari sanoi. — Minä määrään hänelle samanlaisen mestauksen, kuin sille rosvolle, joka tunkeutui minun luokseni makuuhuoneesen ja nyt odottaa palkkaansa. Mutta etsikää ja tuokaa slobodaan noita, jonka kanssa hän oli yhteydessä. Antakoon hän kidutustutkimuksessa vielä uusia todistuksia.
— Julma on tämän maailman ruhtinaan viha — Iivana jatkoi, nostaen silmänsä taivasta kohden; — hän, kuten kiljuva jalopeura, käy ympäri, etsien minua nielläksensä. Mutta minä luotan Jumalan armoon, enkä Herran avulla anna petoksen juurtua Venäjällä!
Iivana astui alas ylennykseltä ja, istuttuaan hevosen selkään, lähti takaisin hoviin, opritshnikkien ympäröimänä, jotka olivat ääneti.
Maljuta lähestyi, köysi kädessä, Vjasemskia.
— Älä pane pahaksi, ruhtinas! — hän sanoi pilkaten, sitoessaan hänen käsiään selän taakse, — meidän on vain palveleminen!
Ja ympäröittyään Vjasemskin vartijoilla, vei hän hänet vankilaan.
Kansa alkoi poistua ääneti tahi kuiskaamalla puhuen tapahtumasta, ja kohta oli vielä äsken niin monilukuisella väellä täytetty paikka tyhjänä.
XXXIII Luku.
Basmanovin taikapussi.