Bojari, katsoen ympärilleen, huomasi, että paitsi häntä ei ollut ainoatakaan maalaisbojaria, ja luuli tsaarin osoittavan hänelle erinomaisen kunnian.
Kas, jo soivat hovin kellot, torvet toitottivat, ja Iivana
Vasiljevitsh, suosiollisella, ystävällisellä katseella astui saliin,
Tshudovan luostarin arkimandriitan Levkin, Vasili Grasnoin, Aleksej
Basmanovin, Boris Godunovin ja Maljuta Skuratovin seuraamana.
Kumarruksiin vastattuaan istautui hän lautasensa ääreen ja kaikki sijoittuivat paikoilleen pöydän ympärille virka-arvonsa mukaan. Yksi tyhjä paikka jäi vain Godunovia alempana.
— Istu, bojari Drushina! — sanoi tsaari suosiollisesti, osoittaen tyhjää paikkaa.
Morosovin kasvot kävivät tummanpunaisiksi.
— Hallitsija, — hän vastasi, — samaten kun Morosov on tehnyt kaiken ikänsä, samaten hän tekee kuolemaansa asti. Liian vanha olen, hallitsija, ottamaan uusia tapoja. Aja minut jälleen maanpakolaisuuteen, aja minut pois kasvoisi edestä, — mutta alemmaksi Godunovia en istu!
Kaikki katsoivat hämmästyksissään toisiinsa. Mutta tsaari nähtävästi odotti tuota vastausta. Hänen kasvonsa jäivät levollisiksi.
— Boris; — hän lausui Godunovilie, — on kohta kaksi vuotta, kun tuommoisesta vastauksesta annoin bojari Drushinan sinun valtaasi. Mutta näyttää jo olevan aika muuttaa tapaani. Varmaan ei ole meidän maalaisia, vaan maalaisten meitä käskeminen! Luultavasti en minä ole isäntä omassa pirtissänikään! Tulee minun, kurjan, koota kampsuni ja paeta palvelijaparkoineni jonnekin kauvemmaksi; Ajavat he minut pois täältäkin kurjan maankulkijan, niinkuin he ajoivat Moskovasta.
— Hallitsija, — Godunov sanoi nöyrästi, haluten pelastaa Morosovin, — ei meidän, vaan sinun on paikat määrääminen. Vanhukset hyvin pitävät vanhoista tavoista, ja älä sinä vihastu bojariin, että hän muistaa järjestystä. Jos sallit, hallitsija, istahdun minä Morosovia alemmaksi, sinun pöytäsi ääressä ovat kaikki paikat hyviä!
Hän teki liikkeen, aikoen nousta istuimeltaan, mutta Iivana pidätti hänet katseellaan.