Siitä samasta yöstä alkaen, kun hänet otettiin kiinni tsaarin makuuhuoneessa ja heitettiin vankilaan, lakkasi hänen omantuntonsa vaivat. Hän otti silloin vastaan häntä odottavan kuoleman, lunastuksena muinoin tehdyistä pahoista töistänsä, ja, leväten märäntyneillä oljilla, hän, ensi kerran, pitkän ajan jälkeen nukkui rauhallisesti.
Sihteeri luki kansan kuullen syytöksen Korshunia vastaan ja häntä odottavan mestauksen.
Korshun, astuttuaan mestauslavalle, kääntyen kirkkoihin risti itsensä ja kumarsi kerta toisensa jälkeen, neljä kertaa maahan asti, kansalle kaikille neljälle suunnalle.
— Suo anteeksi, oikeauskoinen kansa! — hän lausui, — anna anteeksi minulle minun syntini, ryöväykseni, varkauteni ja murhani! Anna anteeksi kaikki, mitä olen sinua vastaan rikkonut! Ansaitsin minä kuoleman tuskan, anna anteeksi rikokseni, oikeauskoinen kansa.
Ja, kääntyen mestaajien puoleen, pujotti hän itse kätensä valmistettuihin renkaisiin.
— Sitokaa! — hän sanoi, pudistaen harmaata, kiherätukkaista päätänsä, eikä sen enempää lisännyt sanaakaan.
Silloin, Iivanan viittauksesta, kääntyi sihteeri muihin tuomittuihin ja luki heille syytöksen hallitsijaa vastaan, aikomuksella antaa Novgorod ja Pskov litvalaiselle kuninkaalle ja rikoksellisista suhteista Turkin sultanin kanssa.
Heitä alettiin viedä, osaksi hirsipuihin, osaksi kattilaan, tahi muihin mestauksen välikappaleihin.
Kansa alkoi ääneen rukoilla.
— Herra, Herra! — kuului ylt'ympäri toria: — armahda heitä, Herra!
Ota heti heidän sielunsa!