— Pois, hullu! — hän huusi ja temmaten likinnä olevalta opritshnikiltä keihään, töyttäsi hän sillä heikkomielistä.
Kauhun huuto kuului kansassa.
— Älä kajoa häneen! — kuului joukosta, — älä kajoa autuaasen!
Sinulla on valta meidän päittemme ylitse, mutta autuaasen älä kajoa!
Mutta heikkomielinen yhä hymyili, puoleksi lapsellisesti, puoleksi heikkomielisesti.
— Kurista minut, tsaari Saul! — hän lausui, vetäen sivulle rinnallansa riippuvat ristit: — pistä tähän suoraan sydämeen! Miksi minä olen noita vanhurskaita huonompi? Lähetä minutkin taivaan valtakuntaan! Vai kadehtitko, ett'et pääse sinne meidän kanssamme, tsaari Saul, tsaari Herodes, tsaari äärimmäinen?
Keihäs vavahti Iivanan kädessä. Vielä silmänräpäys — ja se lentäisi heikkomielisen rintaan, mutta uusi kansan huuto pidätti sen taas ilmassa. Tsaari pidätti itsensä eikä antanut valtaa tahdollensa, mutta myrskyn oli ulos purkautuminen.
Suu vaahdossa, leimuavin silmin, keihäs korkealle kohotettuna, iski hän kannuksensa hevosen kupeihin ja kiiti suoraan tuomittujen joukkoon, niin että säkenet saihkyivät hevosen kengistä, ja iski keihäänsä lähinnä olevaan.
Kun hän palasi paikallensa, laskien maahan keihään verisen pään, olivat opritshnikit jo ehtineet viedä pois heikkomielisen.
Iivana viittasi kädellään, ja mestaajat alkoivat työnsä.
Iivanan kalpeille kasvoille kohousi puna; hänen silmänsä suurenivat, otsallansa nousivat siniset suonet ja sieramensa paisuivat — — —