Jälestäpäin, — kertoo muinaistaru, — eräänä kovana talvena, Tammikuussa, kohosi asukkaiden kauhuksi Aleksandrovskin slobodan yli musta pilvi, laskeutui aivan palatsin kohdalle ja iski siihen ukkosen jyrinällä, josta tornit syttyivät tuleen ja koko sloboda muuttui tuhaksi. Komeuden, irstaisuuden, murhien ja pilkallisen jumalanpalveluksen pesästä ei jäänyt jälkeäkään.
Ja auttakoon Jumala meitäkin poistamaan sydämistämme tuon julman ajan viimeiset jäljet, jonka vaikutus ikäänkuin perintötauti vielä kauan kulki elämässämme sukupolvesta sukupolveen. Antakaamme anteeksi tsaari Iivanan syntiselle haamulle, sillä ei hän yksin kanna edesvastausta hallituksestaan; ei hän yksiä keksinyt väkivaltaansa, kiduttamisia, mestauksia ja panettelemisia, jotka olivat tulleet velvollisuudeksi ja tavaksi. Nuo kauhistuttavat ilmestykset olivat edellä käypien vuosien valmistamat ja kansa, joka oli langennut niin syvään, että taisi inhotta katsoa niitä, oli itse luonut ja muodostanut Iivanan, samaten kuin orjalliset roomalaiset, lankeemuksensa aikoina, loivat Tiberiukset, Nerot ja Kaligulat.
Semmoiset henkilöt, kun Vasili Pyhä, ruhtinas Repnin, Morosov ja Serebrjani, ilmestyvät usein, ikäänkuin kirkkaat tähdet meidän Venäjän maan synkällä taivaalla, mutta, kuten itse tähdilläkin ei heillä ollut voimaa poistaa pimeyttä, sillä he loistivat erikseen, eivätkä olleet yhteisen mielialan ylläpitämät. Antakaamme anteeksi Iivana Vasiljevitshin syntiselle haamulle, mutta muistakaamme rakkaudella niitä, jotka, ehkä ollen riippuvat hänestä, kuitenkin seisoivat totuudessa, sillä vaikea on olla lankeamatta semmoiseen aikaan, jolloin kaikki käsitteet ovat turmeltuneet, jolloin kavaluus pidetään hyveenä, pettäminen on lainmukaista, mutta itse rehellisyys ja ihmisarvo luetaan velvollisuuden rikkomiseksi! Rauha teidän tomullenne jalot henkilöt! Uhraten itsenne aikakauden vaatimukselle, näitte hirmuvaltiaassa Jumalan vihan ilmestyksen ja kannoitte sen kärsivällisesti; te astuitte suoraa tietä, pelkäämättä maanpakolaisuutta, kuolemaa ja elämänne ei turhaan kulunut, sillä ei mikään maailmassa mene turhaan, vaan jokainen teko, sana ja ajatus kasvaa kuin puu; ja paljon hyvää ja pahaa, joka, ikäänkuin käsittämätön ilmestys, on vielä nytkin venäläisessä elämässä, piiloittaa juurensa muinaisuuden synkkään syvyyteen.
VIITESELITYKSET:
[1] Venäläinen ylimys. Suoment.
[2] Naisen nimi.
[3] Muinoin maaherra.
[4] Kuleksivia, uskonnollisista haaveiluista heikkomielisiksi tulleita henkilöitä, joita kansa kunnioittaa, nimittäen heitä myöskin "autuaiksi".
[5] Päähine, jota vaimot Venäjällä käyttävät.
[6] Juhla, joka vietetään seitsemäntenä päivänä pääsiäisestä.