Morosov osoitti pitkää tukkaansa.
— Näen, bojari, näen ja tuskin silmiäni uskon! Sinä epäsuosiossa!
Minkä tähden? anna anteeksi röyhkeä kysymykseni.
Morosov huokasi.
— Sen tähden että pysyn vanhoissa tavoissa, suojelen bojarin kunniaani, enkä kumartele uusille tulokkaille!
Tätä sanoessaan hänen muotonsa synkkeni, ja hänen silmänsä saivat tuiman katseen.
Hän kertoi riidastaan Godunovin kanssa, valittaen katkerasti tsaarin väärämielisyyttä.
— Paljon, ruhtinas, paljon on Moskovassa toisin, kuin oli, siitä ajoin, jolloin hallitsija Venäjään laittoi opritshninan!
— Mutta mistä se semmoinen opritshnina on, bojari? Tapasin minä opritshnikeitä, vaan en pääse selville.
— Olemme näköään vihoittaneet Jumalaa, Nikita Romanitsh! Hän on pimentänyt tsaarin kirkkaat silmät! Kun kielittelijät valehtelivat Silvesterin ja Adashevin kavaltaneen, kun tsaari karkoitti heidät luotaan, — silloin olivat meidän onnelliset päivämme päättyneet! Äkkiä alkoi Iivana Vasiljevitsh meitä epäillä, meitä, uskollisia palvelijoitaan! Hän rupesi juttelemaan kavaltamisesta, salavehkeistä, mikä ei miehelle mieleenkään pälkähtäisi. Mutta tulokkaatpa iloitsivat, ja nyt he alkoivat kuiskaten syyttelemään bojareja, mikä kateudesta, mikä toivoen itselleen suosiota, — ja kaikille hän alkoi kallistaa korvansa. Kellä oli vihankaunaa, niin ei muuta kuin kielittämään vihamiestään, että tämä on muka puhunut pahaa tsaarista, tahtoo muka korottaa tattarilaisten kaanin tahi (Puolan) kuninkaan valtaistuimelle. Ja silloin he, kirotut, pelkäämättä Jumalan kauheata tuomiota, tekivät ristiä suudellen vääriä valoja, ja väärensivät käsialat kirjeissä. Monta viatonta ihmistä viskattiin vankeuteen, Nikita Romanovitsh, ja pantiin piinapenkille. Ken vain tahtoi, se myös sanoi itsellään olevan hallitsijalta luvan. Muinoin oli niin, että jos joku kanteli sinun päällesi, hänen itsensä täytyi myös syytöksensä todistaa; mutta nyt, — kuinka jonkin joutava syytös lieneekin, sinut otetaan ja piinataan yhden ainoan lauseen johdosta. Raskas aika on tullut, Nikita Romanovitsh. Sellainen kauhu on tsaariin, jommoista ei ammoisista ajoista ole nähty. Piinapenkkejä seurasivat mestaukset. Ja ketä sitten mestattiin!… Mutta sinä, ruhtinas, olet kai jo kuullut tästä puhuttavan?
— Olen, bojari, mutta hämärästi. Vitkaan viestit saapuvat Litvaan. Toiseksi, mitä siinä on ihmettelemistä? Onhan tsaarilla valta rangaista pahantekijöitään.