— Niin, hän sanoi. — Mutta…
Kotilääkäri vaikeni kunnioittavasti kesken puhettaan.
— Kuten tiedätte, tuberkuloosiprosessin alkua me emme voi määritellä; kavernien ilmaantumiseen saakka ei ole mitään selviä tunnusmerkkejä. Mutta aavistaa me voimme. Ja oireita sinnepäin on: huono ruokahalu, hermoston kiihtymys ym. Kysymys kuuluu siis: mitä on tehtävä ruokahalun ylläpitämiseksi tuberkuloosiprosessia pelattaessa?
— Mutta tiedättehän, että tällaisessa piilee aina siveellisiä, henkisiä syitä, rohkeni kotilääkäri huomauttaa suu hymyssä.
— Jaa, se on itsestään selvä, vastasi kuuluisa lääkäri katsahtaen taas kelloonsa. — Anteeksi, onkohan Jauzan silta jo asetettu paikoilleen vai pitääkö vielä ajaa ympäri? kysyi hän. Jaha! Vai on jo paikoillaan. No, parissakymmenessä minuutissa kai tämän välin ajaa. Niin, mehän puhuimme siitä, että kyse on ruokahalun ylläpitämisestä ja hermojen parantamisesta, sillä ne ovat yhteydessä keskenään.
— Entä ulkomaanmatka? kysyi kotilääkäri.
— Minä vihaan ulkomaanmatkoja. Ja suvaitkaa huomata: jos on aluillaan tuberkuloosiprosessi, mitä me emme voi tietää, niin ei ulkomaanmatka auta. Täytyy käyttää sellaista keinoa, joka ylläpitäisi ruokahalua eikä vahingoittaisi sairasta.
Ja kuuluisa lääkäri esitti suunnitelmansa kivennäisvesiparannuksesta, jonka määräämisestä oli se silminnähtävä etu, ettei se ainakaan pahentaisi asiaa.
Kotilääkäri kuunteli tarkkaavasti ja kunnioittavasti.
— Mutta ulkomaanmatkaa puoltaa mielestäni tapojen vaihdos ja vapautuminen muistoja herättävistä olosuhteista. Ja toiseksi… äidin tekee mieli, hän sanoi.