— Ette taida tulla kotiin ruoalle? kysyi saattamaan tullut Matvei.
— Sittenhän näkee. Tästä saat menoihin, hän sanoi antaen lompakostaan kymmenruplasen. — Lieneekö tarpeeksi?
— Tarpeeksi tai ei, toimeen on tultava, sanoi Matvei työntäen kiinni vaunujen oven ja siirtyen takaisin kuistille.
Tyynnytettyään lapsensa palasi Darja Aleksandrovna sillä aikaa takaisin makuuhuoneeseen, arvaten vaunujen tärinän kuultuaan, että mies oli jo lähtenyt. Tämä huone oli hänen ainoa pakopaikkansa kotoisilta huolilta, jotka ympäröivät hänet heti kun hän vain poistui sieltä. Jo nytkin hänen käydessään lastenkamarissa olivat englantilainen neiti ja Matrjona Filimonovna ehtineet tuona lyhyenä hetkenä tehdä hänelle muutamia kysymyksiä, jotka olivat sangen kiireellisiä ja joihin hän yksin saattoi vastata: Mitä piti pukea lasten ylle kävelylle vietäessä? Pitikö antaa maitoa? Eikö pitäisi lähettää hakemaan uutta kokkia?
— Ah, jättäkää minut rauhaan! oli hän sanonut ja palattuaan makuuhuoneeseen istuutunut samalle paikalle, missä oli ollut miehensä kanssa puhuessaan. Hän puristi yhteen laihtuneet kätensä, joiden luisevista sormista sormukset tahtoivat valua pois, ja ryhtyi selvittelemään muistossaan koko äskeistä keskustelua. "Lähti jo! Mutta mitenhän heidän väliensä laita on?" mietti Darja Aleksandrovna. "Näinköhän hän yhä tapailee sitä naista? Miksi minä en kysynyt häneltä? Ei, ei, meidän on tämän jälkeen enää mahdoton palata yhteen. Jos me jäämmekin samaan taloon, niin pysymme vieraina. Iäti vieraina!" toisti hän taas erityisen merkitsevästi tuon hänelle hirveän sanan.
"Ja miten minä rakastin, Jumalani, miten minä rakastin häntä!… Miten minä rakastin! Ja enkö minä nytkin häntä rakasta? Kukaties vielä enemmän kuin ennen! Sehän se onkin kauheinta…" hän aloitti, mutta ei saanut lopetetuksi ajatustaan, sillä Matrjona Filimonovna pisti päänsä ovesta.
— Käskisitte hakemaan minun veljeäni, hän sanoi, — laittaisi edes päivällisen; muuten lapset jäävät kuuteen asti ruoatta kuten eilen.
— Hyvä on, minä tulen heti katsomaan. Entä onko haettu tuoretta maitoa?
Ja Darja Aleksandrovna syventyi päivän huoliin ja hukutti hetkeksi niihin surunsa.