XXIX
Kaikki ilmaisivat äänekkäästi paheksuntansa, kaikkialla toistettiin jonkun sanomaa lausetta: "Ei puutu muuta kuin sirkusleijonat", ja kauhu oli yleinen, niin ettei siinä, että Anna Vronskin suistuessa voihkaisi ääneensä, ollut mitään tavatonta. Mutta heti sen jälkeen Annan kasvoissa tapahtui muutos, joka rikkoi kaikki säädyllisyyden lait. Hän hätääntyi siinä määrin, että unohti itsensä kokonaan. Hän alkoi vavahdella kuin kiinni otettu lintu, milloin nousten pystyyn ja aikoen lähteä johonkin, milloin kääntyen Betsyyn päin.
— Lähdetään, lähdetään, puhui hän.
Mutta Betsy ei kuunnellut. Hän puheli eteenpäin kumartuneena alempana seisovan kenraalin kanssa.
Aleksei Aleksandrovitsh tuli Annan luo ja tarjosi kohteliaasti käsivarttaan.
— Lähdetään vain, jos niin tahdotte, hän sanoi ranskaksi; mutta Anna kuunteli kenraalin sanoja eikä huomannut miestään.
— Sanovat myös taittaneen jalkansa, puhui kenraali. — Tämä on kerrassaan kuulumatonta.
Vastaamatta miehelleen Anna kohotti kiikarinsa ja katsoi sitä paikkaa kohti, missä Vronski oli kaatunut. Mutta se oli niin kaukana ja siellä liikuskeli niin paljon kansaa, ettei mitään näkynyt kunnolla. Hän laski tähystimensä alas ja aikoi mennä; mutta samassa eräs upseeri tuli ratsastaen täyttä laukkaa ja ilmoitti jotain keisarille. Anna kurottautui eteenpäin kuullakseen.
— Stiva, Stiva! huudahti hän veljelleen.
Mutta Stiva-veli ei kuullut, ja Anna päätti lähteä alas parvekkeelta.