— Hän on siis toinen enkeli, sanoi ruhtinas hymyillen. — Sillä enkeli numero 1 kuuluu olevan neiti Varenka; niin ainakin Kitty väittää.
— Oo, Varenka neiti on todellakin enkeli, se on selvä, lisäsi madame
Berthe.
Kylpylän parvekkeella he tapasivat Varenkan itsensä. Hän kiiruhti heitä vastaan hieno punainen laukku kädessään.
— Nyt isä on vihdoin saapunut, Kitty sanoi hänelle.
Koruttomasti ja luonnollisesti kuten aina Varenka taivutti vartalonsa kumarruksen ja niiauksen väliseen liikkeeseen ja alkoi heti puhella ruhtinaan kanssa yhtä luontevasti ja koruttomasti kuin muidenkin kanssa.
— Tietysti minä tunnen teidät ja oikein hyvin tunnenkin, sanoi ruhtinas hänelle hymyillen, mistä Kitty ilokseen huomasi, että hänen ystävänsä miellytti isääkin. — Minne te niin kiiruhdatte?
— Maman on täällä, hän sanoi kääntyen Kittyyn päin. — Hän ei nukkunut koko yönä, ja tohtori neuvoi häntä olemaan ulkoilmassa. Kävin hakemassa hänen käsityönsä.
— Se oli siis enkeli n:o 1, sanoi ruhtinas Varenkan mentyä.
Kitty näki, että isä olisi tahtonut laskea leikkiä Varenkasta, mutta ei voinut sitä tehdä, sillä Varenka oli miellyttänyt häntä.
— Pian saan kai nähdä kaikki ystäväsi, lisäsi hän myöskin, madame
Stahlin, jos hän suvaitsee enää tuntea minua.