Työhuoneessaan hän käveli pari kertaa edestakaisin ja pysähtyi sitten suuren kirjoituspöytänsä ääreen, jolle edellä kiiruhtanut kamaripalvelija oli sytyttänyt palamaan kuusi kynttilää, naksutteli sormiaan ja istuutui sormeilemaan kirjoitusvälineitään. Hän mietti vähän aikaa kyynärpäät pöytää vasten ja pää kallellaan ja alkoi sitten kirjoittaa hetkeksikään pysähtymättä. Hän kirjoitti ranskaksi, välttäen pidempiä puhuttelusanoja ja käyttäen "te"-sanaa, jolla ei ranskassa ole samaa kylmäkiskoisuuden vivahdusta kuin venäjän kielessä.

/#
Keskustellessani viimeksi kanssanne sanoin aikovani pian
ilmoittaa teille päätökseni asiassa, jota keskustelumme koski.
Harkittuani tarkoin asiaa kirjoitan nyt teille täyttääkseni
lupaukseni. Päätökseni on seuraava: Millainen teidän käytöksenne
on ollutkin, en katso olevani oikeutettu rikkomaan niitä siteitä,
jotka korkeampi maailmanjärjestys on välillemme solminut. Perhe
ei voi rikkoutua toisen puolison oikun, mielivaltaisuuden tai
edes rikoksen takia, ja meidän elämämme tulee kulkea niin kuin se
on kulkenut tähänkin asti. Se on välttämätöntä minulle, teille
ja pojallemme. Olen varma siitä, että olette katunut ja kadutte
vieläkin sitä, mikä on ollut aiheena tähän kirjeeseen, ja että te
olette auttava minua saamaan epäsopumme syyn juurineen kitketyksi
pois ja menneet hairahdukset unohdetuksi. Päinvastaisessa
tapauksessa voitte itse aavistaa, mikä teitä ja poikaanne
odottaa. Kaikesta tästä toivon saavani puhua tarkemmin kasvoista
kasvoihin tavatessamme. Koska huvilakausi on jo päättymässä,
pyytäisin teitä muuttamaan Pietariin niin pian kuin mahdollista,
ei ainakaan tiistaita myöhemmin. Huolehdin kaikesta, mitä
muutossanne tarvitsette. Panen erityistä painoa tämän pyyntöni
täyttämiseen.

A. Karenin

P.S. Kirjeen mukana seuraa rahaa, jota voitte tarvita menoihinne. #/

Hän luki kirjeen ja oli siihen tyytyväinen; erityisen hyvillään hän oli siitä, että oli muistanut panna rahaa mukaan. Kirjeessä ei ollut ainoaakaan kovaa sanaa eikä nuhdetta, mutta ei myöskään liikaa suopeutta. Ennen kaikkea siinä oli kultainen silta paluuta varten. Taitettuaan kirjeen kahtia ja silitettyään sitä suurella, jykevätekoisella norsunluuveitsellä hän pisti sen rahoineen kirjekuoreen ja soitti pöytäkelloa mielessä tyydytyksen tunne, jota taidokkaitten ja hyvin järjestettyjen kirjoitusvälineiden käsitteleminen hänessä aina herätti.

— Anna tämä lähetille ja käske toimittamaan se huomenaamuna Anna
Arkadjevnalle Pietarhoviin, hän sanoi ja nousi.

— Kyllä, teidän ylhäisyytenne; tännekö käskette tuomaan teen? Aleksei Aleksandrovitsh käski tuomaan teen työhuoneeseen ja meni norsunluuveitsellään leikitellen nojatuolin luo, jonka vieressä oli valmiina lamppu ja ranskalainen kirja eugubiolaisista kirjoituksista. Nojatuolin yläpuolella riippui kultaisissa kehyksissä kuuluisan taiteilijan maalaama soikea, sirotekoinen muotokuva Annasta. Aleksei Aleksandrovits katsahti siihen. Läpitunkematon katse kohdistui häneen ivallisena ja julkeana, kuten silloin yöllä, kun he viimeksi olivat selvitelleet välejään. Pään musta, erinomaisesti maalattu pitsikoriste, musta tuuhea tukka kaunis valkea käsi sormusten peittämine nimettömineen näyttivät Aleksei Aleksandrovitshista sietämättömän julkeilta ja uhmaavilta. Silmäiltyään hetkisen tuota taulua hän vavahti niin että huulet värähtelivät ja kääntyi pois. Hän istuutui kiireesti nojatuoliinsa ja avasi kirjan. Hän koetti lukea, mutta ei voinut mitenkään saada viriämään entistä mielenkiintoaan eugubiolaisia kirjoituksia kohtaan. Hän katsoi kirjaa, mutta ajatteli muuta. Hän ei ajatellut vaimoaan, vaan omassa valtiollisessa toiminnassaan viime aikoina ilmaantunutta pulmaa, johon keskitti nykyisin kaiken mielenkiintonsa. Hän tunsi, että tuo pulma alkoi selvitä ja että hänen päässään kehkeytyi — sen hän saattoi kerskumatta sanoa — valtavan suurenmoinen ajatus, jonka piti selvittää koko asia, ylentää hänen asemaansa virkauralla, kukistaa hänen vihollisensa ja tuottaa siis mitä suurinta hyötyä valtakunnalle. Heti kun miespalvelija oli tuonut teetarjottimen ja poistunut huoneesta, Aleksei Aleksandrovitsh meni kirjoituspöytänsä luo, nosti salkkunsa keskelle pöytää, otti kirjoitusvälineiden joukosta lyijykynän ja paneutui pulmaansa liittyvään visaiseen asiakirjaan ohut, itsetyytyväinen hymy huulillaan.

Tuo pulmallinen asia oli seuraavanlainen. Aleksei Aleksandrovitshin erityispiirre valtiomiehenä, se luonteenomainen piirre, joka on jokaisessa korkealle nousevassa virkamiehessä ja joka sitkeän kunnianhimon, itsehillinnän, rehellisyyden ja itseluottamuksen ohella oli vienyt Kareniniakin eteenpäin, piili siinä, ettei hän ollut takertunut kuolleen paperivirallisuuden ja asiakirjajäljennösten pauloihin, vaan oli koettanut kohdata tosiasiat mahdollisimman suoraan ja samalla olla säästeliäs. Oli kuitenkin käynyt niin, että kuuluisassa heinäkuun 2. p:n komiteassa oli otettu esiin kysymys Zaraiskin kuvernementin arojen kastelemisesta. Tämä Aleksei Aleksandrovitshin ministeriön alaan kuuluva kysymys oli räikeä esimerkki valtion varojen hedelmättömästä tuhlauksesta ja kuolleesta paperivirallisuudesta. Aleksei Aleksandrovitsh tiesi asian olevan niin. Hänen edeltäjänsä edeltäjä oli ensimmäisenä ottanut tämän kastelukysymyksen esille. Ja tähän asiaan oli todellakin tuhlattu ja tuhlattiin vieläkin sangen paljon rahaa ilman vähintäkään hyötyä. Koko juttu ei näyttänyt voivan viedä mihinkään tulokseen. Aleksei Aleksandrovitsh oli heti virkaansa astuttuaan ymmärtänyt sen ja aikonut käydä asiaan käsiksi; mutta pian hän oli huomannut, että asia koski siksi monien yksityisten etua, ettei siihen ollut viisasta kajota, kun hänen oma asemansakaan ei ollut vielä kovin vakaa; ja sittemmin hän oli muita asioita käsitellessään kokonaan unohtanut tämän asian ja antanut sen mennä menojaan. (Kyseisen asian varassa eli moni perhe, varsinkin muuan sangen siveellinen ja musikaalinen perhe, jossa kaikki tyttäret soittivat jouhisoittimia. Aleksei Aleksandrovitsh tunsi tämän perheen ja oli ollut vanhimman tyttären häissä kunniavieraanakin.)

Aleksei Aleksandrovitshin mielestä ei ollut aivan rehellistä peliä, että vieras ministeriö oli ottanut asian esille, koska jokaisessa ministeriössä oli paljon kummempiakin asioita, joihin kukaan ei tietyn virkamaailmassa noudatettavan kirjoittamattoman lain johdosta kajonnut. Kun taisteluhansikas nyt kerran oli heitetty hänelle, otti hän sen rohkeasti vastaan ja vaati että perustetaan erityiskomitea, joka tutkisi ja tarkastaisi Zaraiskin kuvernementin arojen kastelua käsitelleen komitean työt. Mutta samalla hän päätti panna tuon toisenkin ministeriön herrat lujille. Hän vaati, että määrättäisiin vielä erityiskomitea vierasheimoisten asiaa tutkimaan. Vierasheimoisten asia oli sattumalta otettu esille heinäkuun 2. p:n komiteassa, ja Aleksei Aleksandrovitsh oli tarmokkaasti kannattanut sitä ja selittänyt asian erityisen kiireelliseksi vierasheimoisten surkean tilan vuoksi. Tämä kysymys oli komiteassa antanut aiheen useampien ministeriöiden kinasteluun. Aleksei Aleksandrovitshille vihamielinen ministeriö todisteli vierasheimoisten aseman olevan mitä parhaimmalla tolalla ja väitti suunniteltujen muutosten turmelevan heidän kukoistavan elämänsä, ja jos tässä asiassa oli jotain huonosti, se kaikki johtui — niin tämä ministeriö selitti — siitä, ettei Aleksei Aleksandrovitshin ministeriö täyttänyt niitä toimenpiteitä, joihin laki velvoitti. Nyt alkoi Aleksei Aleksandrovitsh vaatia: ensinnäkin, että perustettaisiin uusi komitea, jonka tehtävänä olisi vierasheimoisten tilan tutkiminen heidän asuinpaikoillaan; toiseksi, että jos vierasheimoisten tila olisi tosiaankin sellainen, jollaisena se näyttäytyi komitean hallussa olevissa virallisissa tiedonannoissa, perustettaisiin vielä erillinen asiantuntijakomitea, joka tutkisi tuon vierasheimoisten lohduttoman tilan syitä: a) valtiolliselta, b) hallinnolliselta, c) taloudelliselta, d) kansatieteelliseltä, e) aineelliselta ja f) uskonnolliselta kannalta; kolmanneksi, että vaadittaisiin tuolta vihamieliseltä ministeriöltä tietoja niistä toimista, joita sen on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana suorittanut vierasheimoisten epäedullisten elinolojen korjaamiseksi, ja vihdoin neljänneksi, että vaadittaisiin ministeriöltä selitystä siihen, miksi se, kuten käy ilmi komitean hallussa olevista asiakirjoista (n:o 17015 ja n:o 18308 joulukuun 5. pv:ltä 1863 ja heinäkuun 7. pv:ltä 1864), on toiminut suorastaan vastoin voimassa olevaa peruslakia, joka koskettelee tätä asiaa niteessä…, pykälässä 18 ja pykälän 36 muistutuksessa.

Innostuksen puna kohosi Aleksei Aleksandrovitshin kasvoille hänen kirjatessaan nopeasti näitä ajatuksiaan. Kirjoitettuaan arkin täyteen hän nousi, soitti ja antoi paperin kanslianhoitajalle tarpeellisten lisätietojen hankkimista varten. Noustuaan ja käveltyään huoneessa hän katsahti taas muotokuvaan, rypisti kulmiaan ja hymähti ivallisesti. Luettuaan vielä hetkisen eugubiolaisista kirjoituksista ja saatuaan kiinnostuksensa niihin jälleen heräämään hän meni klo 11 nukkumaan, ja kun hän vuoteessaan muisteli äskeistä kohtaustaan vaimonsa kanssa, ei se näyttänyt hänestä enää ollenkaan niin synkältä.